Minä Anssi Kivinen sekä Tero Kiira ja Juha Harmanen päätimme selvittää minkälaista ja minkä verran löytyy luvallista ajotietä Tunturi-Lapista. Kyllä, päätimme pysyä laillisilla reiteillä.
Joskus teitten laillisuus tai laittomuus on kyllä hieman epäselvää, mutta ohjeena käytimme sitä, että ajoimme maastokartasta minimissään "mustaa karvaa". Katkoviivateille päätimme olla menemättä, mutta toki emme ajaneet läheskään kaikkia mahdollisia teitä, mitä tuolta alueelta löytyy, siihen ei mitenkään käytettävissä oleva aika olisi riittänyt. Ajopäiviä tuli matkalla kaikkiaan seitsemän, yksi päivä pyhitettiin huollolle. Tässä jutun toinen osa.
Jutun ensimmäisen osan löydät täältä: Adventuremoottoripyöräilyä Tunturi-Lapissa, osa 1: Laillisilla teilläkin riittää nähtävää
Torstai
Allekirjoittanut aamukävelyllä Kalmakaltiolla. Olen aamuvirkku ja muiden vielä nukkuessa lähden usein kävelemään muutaman kilometrin lenkin. Täällä siihen oli aivan huippuolosuhteet. Kuva Anssi Kivinen
Aamiaisen valmistusta Kalmakaltiolla. Kuva Anssi Kivinen
Aamiaiset syötyämme ja leirin purettuamme otimme kohteeksi Kalkkoaivin, joka sijaitsee käsivarren erämaassa. Matkalla pysähdyimme Kaaresuvannon Nesteelle, jossa nautimme maittavan lounaan ja tankkasimme pyörät. Sieltä löytyy myös pieni kauppa, jossa oli hyvä täydentää varastoja. Kaikki tarvittava löytyi.
Pysähdyimme myös Järämän linnoitusalueella, jolla on hyvinkin mielenkiintoinen ja verinen historia. Sen ovat saksalaiset rakennuttaneet venäläisillä sotavangeilla toisen maailmansodan aikana. Linnoitus menee koko käsivarren poikki, ja jatkuu vielä Norjan puolellekin.
Kalkkoaivin tie on myös osa tuota samaa urakkaa, se on kuulemma mennyt Koutokeinoon asti. Haastelimme erään paikallisen kanssa, joka mönkkärillä vie turisteja tuonne Kalkkoaiviin. Kertoi, että aika ajoin tuolta tiestä nousee esiin ihmisten luita; tietä rakentaneiden venäläisten sotavankien. Tiedä häntä, olisiko tuossa hieman “lapinlisää” Muutenkin hänen juttunsa olivat hyvinkin lennokkaita. Me emme nähneet, kuin poronluita, eivätkä nekään olleet tiellä.
Kalkkoaivin tietä pääsee laillisesti ajamaan erämaan “sisään” Toki omalla vastuulla. Vielä joku aika sitten tuon tien pystyi ajamaan ihan normaalilla henkilöautolla. Enää ei. Tien alkupää on suhteellisen hyvää, vaikkakin kuoppaista, mutta sitten alkaa kiviränni, minne ei tavan henkilöautolla ei ole mitään asiaa. Katumoottoripyörälläkin tuottaisi haasteita, vaikka mahdollista se varmaan olisikin.
Video alla: Anssi ajamassa Kalkkoaivin tiellä.
Maiseman ihailua Kalkkoaivin tiellä. Kuva Anssi Kivinen
Kalkkoaivissa on myös kämppä, johon saa majoittua. Se oli tyhjillään, mutta valitsimme teltan, sillä harvoin saa telttailla näin upeissa maisemissa.
Minä ja Juha päätimme huiputtaa Kalkkoaivin tunturin, niin myös teimme. Sinne kulkee helppokulkuinen maasto. Huipulle ja takaisin meni noin kaksi tuntia rauhaksiin kävellen. Tunturilla on vielä havaittavissa merkkejä saksalaisten sodanaikaisista rakennelmista. Kuva Anssi Kivinen.
Tero jäi valmistamaan meille iltapalaa. Mikäs oli nälkäisenä palata takaisin leiriin, kun eväs siellä meitä odotti.
Yöllä lämpötila laski lähelle nollaa. Onneksi oli olosuhteisiin käypänen makuupussi matkassa, niin ei tarvinnut palella.
Perjantai
Aamusta tutut aamutoimet, sitten keula kohti Saariselkää. Isäntämme Jari oli kutsunut meidät mökilleen Inarinjärven rannalle. Siitä ei sopinut eikä edes haluttanut kieltäytyä.
Ajoimme Levin, Könkään, Kiistalan ja Pomokairan kautta Saariselälle.
Lauantai
Lauantai meni kalustoa huoltaessa sekä pakkaamalla pyörät ja kamppeet kärryyn sekä pakuun.
Sunnuntai
Aamusta lähdimme kohti Sallaa. Perille päästyämme pyörät pois kyydistä, ja tarpeelliseksi katsomamme tavarat mukaan. Ajokamppeet päälle, sitten matkaan.
Tulppion Majat. Kuva Anssi Kivinen.
Kohteeksi otimme Tulppion Majat. Josta olimme varanneet kaksi mökkiä. Ehdimme perille juuri ennen kuin keittiö menee kiinni. Saimme syödäksemme todella hyvän savulohikeiton. Syötyämme kävimme katsomassa Soklin kaivosta, sieltä löytyy lähinnä ränsistyneitä rakennuksia ja parakkeja.
Sadepilvet saapuivat yllemme, joita ei siihen mennessä ollut koko reissun aikana näkynyt kuin yöllä. Emme halunneet kastua, joten kiireen vilkkaan majoitukseen. Emme kastuneet.
Tulppion Majat piti meitä hyvänään, siellä on keväällä vaihtunut omistaja, ja uusi omistaja taitaa asiakaspalvelun.
Hyvin nukutun yön jälkeen söimme ystävällisen emännän meille tarjoileman todella maittavan ja monipuolisen aamiaisen.
Tulppiosta saa myös bensaa, joten oli mukava lähteä aamusta tien päälle tankit täynnä.
Nuortin konesavotan, eli Samperin savotan veturi Tulppiossa. Kuva Anssi Kivinen.
Kuva Anssi Kivinen.
Maanantai.
Maanantai olisi meidän viimeinen ajopäivämme tällä reissulla.
Olin ottanut edellisenä iltana yhteyttä tuttuun kurapyöräilijään, jonka muistelin käyneen katsomassa erämaassa oleva linja-auton raatoa. Oikein muistin. Saimme häneltä tuon raadon sijaintitiedot.
Matkalla linja-auton raadon luokse kävimme Niekkatunturin laella.
Aamusumu on juuri antamassa periksi päivänpaisteelle. Paikassa Niekkatunturi. Kuva Anssi Kivinen
Tuo mainittu raato sijaitsee Lokan tekoaltaan koillisnurkalla, Ponkuntien ja Kaivosseläntien risteyksessä.
Bussin raadon luokse pääsee hyvä pintaista Pihtijoentietä, jolta avautuu todella hienot lapin maisemat. Pihijoentie muuttuu Marivaarantieksi, jolta kääntyy Pokuntie, jonka varrelta bussiraato sijaitsee.
Linja-auton raato Lokan tekojärven koillisnurkalla Ponkuntiellä. Kuva Anssi Kivinen.
Luirojoen yli on joskus muinoin mennyt lossi Ponkuntien kautta. Kuva Anssi Kivinen.
Takaisin Sallaan suuntasimme Lokan ja Tanhuan kautta. Oli aika saada tämä retki päätökseen moottoripyöräilyn osalta.
Vielä oli edessä autosiirtymä kohti Etelä-Suomea.
Yhteenveto
Löysimmekö etsimämme, eli ajettavaa tietä? Kyllä löysimme.
Paljon jäi myös ajamatta. Varsinkin Koilliskairan alueella on runsas tiestö, jossa saisi kulumaan useamman päivän. Tulppion Majat olisi hyvä tukikohta. Huolto- ja välipäivänä voisi käydä retkeilemässä, kalassa, ja vaikka kanootilla melomassa. Siihenkin siellä on hienot mahdollisuudet.
Suuremmilta vahingoilta vältyimme, ja renkaat pysyivät ehjinä. Pari etuvannetta sai vähän kipeetä, ja minun pyöräni vasen etuteleskooppi rupesi vuotamaan öljyä.
Putsasin huulitiivisteen rakotulkilla. Päivän oli vuotamatta, alkaakseen taas vuotamaan. En antanut tuon häiritä ajoani.
Pyörät ja kuljettajat autokyydillä pohjoiseen osoittautui myös hyväksi ideaksi. Näin saimme runsaasti eri ajovarusteita mukaan. Eivätkä karkeat renkaat kuluneet siirtymillä.
Kiinteä tukikohta oli myös hyvä valinta. Näin pääsimme liikkumaan kevyillä pyörillä.
Suunnistuksen hoidimme älypuhelimilla sekä Samsung Galaxy Tab Active 2 Tabletilla, joka löytyy itseltäni. Tein reitit Topo GPS -applikaatiolla, josta lähetin ne sähköpostilla muille matkassa oleville. Itse avasin tuon reitin tiedoston Maastokartat applikaatiolla, josta olin ladannut offline-kartat. Miksi maastokartat? Koska tykkään tuon sovelluksen karttanäkymästä, se toimii myös todella hyvin offline-versiona.
Sää meitä suosi, sateessa saimme ajaa korkeintaan muutaman kilometrin. Hyttyset, saati sääsket ei meitä kiusanneet. Muitakaan öttiäisiä ei juuri näkynyt.