Se iski kuin Korkkarin miljoona volttia. Pyörä näytti kuvissa suht täydelliseltä ja pyyntikin oli edullinen.
Soitto myyjälle, vieläkö on olemassa. Jess, eikun peräkärryllä hakemaan ja käteistä pykälään.
Pimeä rupesi jo painamaan päälle kun saavuin kohteeseen. Peli näytti suunnilleen puolet rupisemmalta livenä, niin kuin aina, mutta pata ei ollut jumissa eikä näyttänyt siltä että kolaria olisi ajettu ainakaan isompaa. Tinkiäkin sai, mutta se ei tuottanut tulosta, puhelin lienee soinut sen verran taajaan.
Kaupat kiinni ja peli kyytiin.
Kawa kotiin tuotuna.
Maailmanensi-ilta Suomessa
Miksi olin niin tohkeissani tästä mallista? Kawasakin S2 350 Triple lienee ainut ulkolainen moottoripyörä, jonka maailmanensi-ilta on ollut Suomessa: MP-näyttelyssä 1971 Helsingin Olympiaterminaalissa.
Meikäläinen, nuori jolppi, kuolasi pyörää muiden ikätoverien tapaan.
Tämä malli loi Kawan lentävät linjat, eli satulan takana oleva kotelo ja vauhtiraidat molemmin puolin.
Silloin en saanut sitä, mutta nyt sain 49 vuotta myöhemmin.
Ei ihan uutta vastaavassa kunnossa.
Tavallaan hyvä etten sitä silloin saanut, henki olisi varmaan lähtenyt, kun ajohommista ei juurikaan ollut kokemusta. Aika moni teloi itseään noihin aikoihin ihan tietämättömyyttään. Kawa oli kuitenkin tosi nopea sen ajan mittareilla. Huippuja luvattiin 180 km/h, mutta todellisuus oli enempi 160 luokkaa. Noilla ajo-ominaisuuksilla vauhti on tuntunut todella kovalta.
Huvikseni mittasin etuteleskoopin paksuuden: 34 milliä. Mun sähköpolkupyörässäni on 30-milliset putket, että näin.
Tallissa alkoi tarkastelu, että mitä tuli ostettua. Muttereiksi aika totaalisesti, mutta moottoria en avannut, koska näytti hyvältä. Osien ja tiivisteiden saanti on aina arvoitus näin vanhojen kohdalla.
Konetta ei kuitenkaan tarvinnut avata.
Ajatus alkuperäisyydestä ja patinasta
Suunnitelma alkoi hahmottua: alkuperälle uskollinen kunnostus osin patinaa säilyttäen.
Maalaukset menivät kokonaan uusiksi. Runko hiekkapuhallettiin ja maalattiin mustalla puolikiiltävällä teollisuusmaalilla. Tankki, sivukopat, työkalukyhmy ja etulokasuoja maalattiin Renaultin kolmikerrospunaisella. Väri ikään kuin hehkuu vähässäkin valossa.
Se miksi en lähtenyt museoimaan laitetta, johtuu siitä, että halusin vapaammin rakentaa pyörää. Museokatsastus sitoo aika paljon tekemistä. Lisäksi nykyiset vakuutuskäytännöt ovat joustavia ja helppoja käyttää.
Kawa takaa.
Sähköjohdotus meni täysin uusiksi ja samalla valoja päivitettiin ledivaloilla edessä ja takavilkuissa.
Jännitteensäädin korvattiin Hayabusan yksiköllä. Sytytysjärjestelmän katkojan kärjet uusin, mutta lopulta löytyi kärjetön järjestelmä, joka pitää kipinät paremmin ajallaan. Kolmien kärkien säätö ja ajoitus on käytännössä mahdotonta saada pysymään kovin tarkasti kohdillaan.
Kawahan on jopa varustanut varatulpille paikat satulan alle. Keskimmäinen pytty tuppaa syömään tulppia parin tuhannen välein. Tokihan tulppien kulutus on paljolti kiinni ajotavastakin. Kaksitahtista pitää kuunnella ja antaa sen kiertää kevyesti. Siltikin näin ”kireäksi” vedetty peli söi tulppia ja joskus mäntiä.
Tallissa vietetyn ajan lisäksi netissä on tullut roikuttua melkoisia toveja. Osien metsästys ja tiedonhankinta ovat olleet hyvin mukavaa ajan kuluketta.
Tankki remontoituna.
Olen toki aina rakennellut motoja – uudempia ja vanhempia, mutta näin vanhan kanssa en näin suurta projektia ole touhunnut.
Ajan rouhimaa muovia
Moottoripyörän muoviosat varsinkin vanhenevat ja haurastuvat lopulta käyttökelvottomiksi. Esimerkiksi sähköjohdot ovat mekaanisesti aivan lahoja noin 30 vuoden iässä.
Esimerkkinä hankalasta ongelmasta käy Kawan kaasuttimen puristusliitos metalliseen imukurkkuun. Kahden metallin välissä on bakeliittinen kaulus jossa on halkioita. Kauluksen paksuus on noin 2,5 milliä. Ensimmäiset 15 vuotta tiivistys ja kiinnitys toimivat hyvin. Seuraavien 34 vuoden aikana muovi on kuivunut ja kutistunut niin paljon ettei ilmatiivistä pysyvää liitosta tahdo syntyä.
Osan muoto on sillai erikoinen, ettei sitä kotikonstein pysty tekemään. Uusia osia tähän ei ole saatavilla, joten sopivaa tiivistysmassaa väliin, niin toimii. Mutta on tarkka asennuksesta, ettei luistit jumita.
Runko maalissa ja mm. uutta rengasta.
Pakoputkihaaste ja ekat savut
Hankala pala ovat pakoputket, joiden muoto on erittäin suuri osa Kwakan tyyliä. Uustuotettuja pakoputkia sai vielä muutama vuosi sitten toki järkyttävään500-750 euroa kappalehintaan.
Nyt saa vain uustuotettuja paisuntakammiovaimenninputkia ja niilläkin on hintaa samaa suuruusluokkaa. No kysehän on harrastuksesta ja haasteet tekevät hommasta mielenkiintoista.
Huhtikuulla oli savujen oton paikka eli pääsin käynnistämään moottorin ja kokeilemaan laitteen toimivuutta. Alussa vanha bensahana kiukutteli vähän ja lopulta lakkasi tekemästä mitään, paitsi vuotamasta sen verran voimakkaasti, että tankki piti tyhjentää. Uusi hana tilaukseen jenkkilästä.
Sitä odotellessa kokeilin netissä hakua 22x1 mm bensahanasta. Ja kas kummaa Pohjanmaalta löytyy HD Sporan hanaa hintaan 22 euroa. Jenkkihana tulee rahteineen ja tulleineen sinne 70 euron tienoille. No onhan sitten varahana. Mutta että HD:ssä millimittaisia osia.
Koeajolla hymy leviää, on sen verran hieno tunne, vaikka ajettavuus on ehtaa 70-lukua.
Valmis, uusittu Kawa.
Korjaamokäsikirjassa toistetaan muttereiden ja pulttien kiristelyä aika useinkin. Kyllä ne tiesikin. 100 kilometriä putkeen ja kaksi moottorin kiinnityspulttia sekä yksi tyhjäkäynnin säätöruuvi kaasarista puuttuvat.
Moottorin pulteissa oli Nyloc-mutterit, mutta sinne meni. Onneksi Moposportista löytyi Dell'orton tyhjäkäyntiruuvi.
Muutenkin Moposportista on löytynyt tarvikeosia suoraan hyllystä. Esimerkiksi etujarruvaijeri, jollaista ei enää vuosiin ole käytetty missään motossa. Vaijeri hyllystä 25 eurolla. Osa rahteineen ja tulleineen 70-80 euroa.
Luonne selviää
Nyt Kawalla on ajettu parisataa kilometriä ja sen luonne alkaa selvitä.
Kawan tärkeimmät ominaisuudet olivat kova kiihtyvyys ja iloinen kulku. Niitä löytyikin, mutta kääntöpuolella on kisakoneen kapea vetoalue ja suuri polttoaineen kulutus hillitsivät ostohaluja.
Toisaalta kun muistelen, vain kulkupuoli ja korea ulkonäkö puhutteli meitä nuoria kolleja. Pappamallit saivat jäädä muiden ajettaviksi.
Käytännön kulutus pyörii siinä 8-12 litraa satasella. Jotkut mainitsivat Kawan olevan nestejäähdytteinen, eli bensa toimi myös jäähdyttävänä elementtinä.
Noilla kulutuksilla ja runsaan sinisen savun siivittämänä voinkin lausahtaa lähteväni päästelemään, kun ulkoilutan Kawaa. Toisaalta kulutuksella ja päästöillä ei liene juurikaan merkitystä kun vuotuiset kilometri jäänevät ennemmin satasten kuin tuhansien tasolle.
On se siisti klassikko! Savusi tai ei.