Kunnianarvoisten Herrasmiesten Ajotapahtuman (DGR) perusti vuonna 2012 Mark Hawwa, saatuaan inspiraation Mad Menin kuvitteellisesta Don Draper -hahmosta, tämän istuessa klassisen Matchless-moottoripyörän selässä.
DGR on hyväntekeväisyysajo, joka järjestetään, koska miljoona miestä menettää henkensä vuosittain joko itsemurhan tai eturauhassyövän vuoksi.
Perustamismisvuodestaan lähtien tapahtuma on järjestetty aina kunkin vuoden syyskuun viimeisenä sunnuntaina.
"9 pitkää vuotta monet meistä ovat horjumattomasti ajaneet sateessa ja tuulessa, päätettyään kasvattaa varoja ja tietoisuutta eturauhassyövän ja miesten mielenterveyden osalta.
Sitten tuli vuosi 2020, ja koko DGR:n perusta muuttui hetkekesi. Ajamalla soolona keräsimme uskomattoman määrän rahaa Movember-liikkeelle, ja tulimme yhteisönä lähemmäs toisiamme jakamalla tarinoitamme ja yhteyksiämme aiheeseen," kerrotaan DGR:n tiedotteessa.
Kalenteriin 23.5.2021
Distinguished Gentleman's Ride siirtyy vuodesta 2021 lähtien pysyvästi toukokuuhun. Seuraava ajotapahtuma järjestetään sunnuntaina 23. toukokuuta 2021.
Syynä on se, että pohjoisella pallonpuoliskolla toukokuu on paljon armollisempi ajamisen kannalta kuin syyskuun loppu, ja heilläkin, jotka ajavat eteläisellä pallonpuoliskolla on tarjolla riittävän lämmintä ja kuivaa keliä.
Päätös ajopäivän siirtämisestä on tehty ajajilta ja vapaaehtoisilta tapahtumaisänniltä saadun näiden raportoitua syksyisen sään vaikutuksista ajoturvallisuuteen.
Rekisteröinti vuoden 2021 Kunnianarvoisten Herramiesten ajoon alkaa maaliskuun lopulla, joten vielä ei tarvitse pukea tweed-pukua ylle, mutta tarvitset sitä sitten toukokuussa!
Päivämäärä 23.5.2021 kannattaa merkitä jo nyt kalentereihin. Silloin juhlistetaan 10. DGR:n vuotta, ja tavoitteena on saada siitä suurin vuosi koskaan. Sitä juhlitaan kuulemme todella huolitellun tyylikkäästi. Esirekisteröinti tapahtumaan on mahdollista jo nyt täällä.
Aiheesta aiemmin:
Näin toimittajamme valmistautuu Kunnianarvoisten Herrasmiesten sooloajoon!
Kunnianarvoisten Herrasmiesten ajo 27.9. – tällä kertaa maailmanlaajuisesti soolona
Kunnianarvoisten Herrasmiesten ajo keräsi maailmanlaajuisesti 5,5 miljoonaa miesten tukemiseen
Kunnianarvoisten Herrasmiesten ajo rantautuu sunnuntaina Suomeen – vielä ehdit mukaan
Teksti Erkki Mäki. Kuvat DGR.