Koeajossa: Honda NC750S DCT, vaihteiden vaihdon kuningas

Hondalta on tullut uusi sarja DCT-vaihteistolla (Dual Clutch Transmission) varustettuja moottoripyöriä. DCT-vaihteisto tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna automaattivaihteistoa. Tässä testissä ajettiin Hondan NC750s, joka 35 kilowatin tehollaan sopii A2-ajokortin hankkineelle kuljettajalle.

NC750:n kaksisylinterinen moottori on tehty mahdollisimman vääntäväksi matalilta kierroksilta lähtien. Tämä auttaa ajossa, sillä pyörän tietokone pyrkii pitämään aina mahdollisimman suuren vaihteen silmässä nopeuden mukaan. Tällöin saatetaan puksuttaa 2000 kierroksella ja kuutosvaihteella 60 km/h ilman ongelmia. Jos vaihteiston sporttimoodi on valittuna, niin vaihdot tehdään vasta korkeammilla kierroksilla. Automaattivaihteiseen autoon verrattuna Honda NC750 DCT:n vaihdot tapahtuivat pehmeästi eikä niitä yleensä huomannut, ellei ollut tarkkaavaisena. 

DCT on askel oikeaan suuntaan moottoripyörissä. Vaikka aina tulee olemaan jääriä, joiden mielestä vanha on parempaa, on DCT silti askel oikeaan suuntaan. Uskoisin, että järjestelmä alentaa kynnystä ruveta motoristiksi.

Yleiskatsaus

NC750 oli helppo pyörä alusta asti. Se, ettei tarvinnut huolehtia kytkimellä temppuilusta, teki monesta arkipäivän asiasta lasten leikkiä. Etenkin hidasajo tapahtui kuin itsestään, kaupungin ruuhkamatelut eivät selätä tällä pyörällä ketään! Pyörän ajoasento oli mukava, 185 cm pitkä kuskikin pystyi olemaan pyörän päällä vaivatta. Ainoastaan jarrutuksissa, joissa pitää puristaa tankista lujempaa, oli tankin kulmitus painamassa ikävästi sisäreittä.

NC750 on nakupyörä, joten siinä ei ole mitään suojaa ilmavirtaa vastaan, kun pärrätään vähän nopeusrajoituksia lujempaa vauhtia. Mutta koska silloin ajetaan jo sakkorajan tuolla puolen, niin eipä sen niiin väliä.

Onneksi pyörällä pystyi pitämään hauskaa myös ”hitaammissakin” vauhdeissa. Hiekkateillä varsinkin oli automaatilla hauska pöristellä, vääntää vain kahvasta, ja antaa kierrosten lentää rajoittimella vaihteiden vaihtuessa itsestään. Automaattiin oli liian helppo tottua: kun otti normaalin pyörän taas alleen, niin ihmetteli "mikä tätä pyörää vaivaa, kun moottori huutaa, mutta vauhti pysyy samana"?

Jarrut

Pyörän ABS-järjestelmä oli hyvä siinä mielessä, että se hoiti tehtävänsä, pyörä ei lukkiintunut. Mutta järjestelmän toiminta ei antanut ajajalle mahdollisuutta omaan toimintaan. Joka jarrutuksessa oli aina sama kaava: purista kahvaa ja ABS hoitaa lopun. Takapyörä pysyi aina maassa eikä mennyt lukkoon. Teoreettisesta jarrumatkasta siis jäätiin aina kauas.

Matka-ajo

NC:n bensatankki on siirretty normaalia pyörää alemmas ja tällöin vapautuu tankin paikka säilytystilaksi, oikeaksi tankkilaukuksi.

Varsinaiseen bensatankkiin puolestaan pääsee käsiksi, kun avaa kyytiläisen penkin, jonka alta löytää bensatankin korkin. Huono paikka, jos kaikki matkatavarat eivät mahdu valetankkiin ja joutuu sen lisäksi ottamaan takalaukun käyttöön, sillä silloin joutuu purkamaan tavarat pois takapenkiltä jos haluaa tankata.

Säilytystila puolestaan oli todella kätevä käyttää. Tilaan mahtui kaikki matkalla tarvittavat huoltovälineet, ja saipa sinne myös kypäränkin mahtumaan. Pyörän kulutuskaan ei päätä huimaa, hieman päälle 4 litraa sadalla kilometrillä. Ajotavasta riippumatta pysyi kulutus aika tasaisena.

Loppujen lopuksi

Hondaa oli helppo ajaa, joten uskon vauvasta vaariin tai moposta harrikkaan ajavien pystyvän sillä ajamaan. Ja jos kellään tätä lukiessa sattuu pyöräkuumetta olemaan, aloittelijalla varsinkin, niin tästä saa itselleen helpon käyttöpyörän joka lähtöön. Pidemmittä puheitta: ostaisin tämänkin vehkeen, kuin monen muunkin asian, jos lompakko antaisi periksi.

Pistetaulukko

NC:ssä oleva kaksisylinterinen ­moottori on mukava ja tuntui kierroksista riippumatta jaksavan puksuttaa eteenpäin. Jousitus tuntui sen hetkisillä säädöillä löysältä ja pohjasi pariin otteeseen tien kuopissa. Kytkin ja vaihteisto, eli tässä tapauksessa DCT, olivat aivan mahtavat, niissä ei ole minkäänlaista moitittavaa. Alkuun piti muistutella itselleen, ettei kytkinvipua tarvitse painaa, kun tulee risteykseen.

Tämä siis tietysti sillä varauksella, että pitää automaattivaihteistosta. Tosin Hondan DCT:tä pystyy käyttämään myös kuin käsivaihteistoa: ohjaustangon painikkeilla voi halutessaan vaihtaa ylös- ja alaspäin.

Jarruissa pisteitä vei ABS. Tai oikeammin se, ettei sitä voinut säätää, joten kuskin oma toiminta jäi toiselle sijalle. Pyörän päällä istui hyvin ja pysyi penkissä. Saattoipa alamäissä jopa ryhtyä vatsalihasliikkeitä tekemään. Ajotietokonekin oli helppoa käyttää, ja kaiken tarvittavan sai helposti näkyville. Esimerkiksi kulutuksesta näki hetkellisen­ ja tankillisen kulutuksen sekä kuinka paljon oli jo kuluttanut tankista bensaa. Sitähän ei kulunutkaan melkein mitään. Kaiken tämän, kun laittaa uuteen pyörään ei hintakaan paha ole.

Tekniset tiedot