Kyseessä oli ensimmäinen MV Agusta, jolla olen koskaan ajanut, joten matkaan avoimin mielin. Enduro Veloce julkistettiin keväällä 2024, ja se on LXP Oriolin, Edi Oriolin mukaan nimetyn rajoitetun valmistuserän mallin, rinnakkaismalli.
KTM:n, Husqvarnan ja GasGasin emoyhtiö Pierer Mobility omistaa nykyisin MV:n. Moottoripyörien kehitystyö ja valmistus tapahtuvat edelleen Italiassa. Luvassa pitäisi olla lähinnä parantunutta laatua ja toimitusvarmuutta.
Ulkonäköä ja kyytiin kömpimistä
Perinteisesti ulkonäöstä aloittamalla Enduro Veloce on varsin hyvännäköinen pyörä. Agonpunainen ja Agonharmaa väri pitää nähdä livenä, että ymmärtää, miten hyvin ne sointuvat yhteen.
Odotuksenani oli, että pyörä olisi moottoriltaan varsin sporttinen, mutta ennen ajoa on tietenkin syytä kavuta pyörän selkään. Enduro Veloce on 179 senttimetriä pitkälle korkea, jos istuin on ylemmässä asennossa, joten istuin irti, avaimet kouraan ja asentamaan istuinta 20 mm alemmas. Luit oikein: Enduro Velocessa istuimen korkeuden säätö alempaan tai ylempään asentoon toimii siten, että avataan pultteja ja käännetään kiinnikkeitä toiseen asentoon sen sijaan, että hyödynnettäisiin pikaliitinten ylä- tai ala-asentoa.
Operaatio ei ole mutkikas, mutta vie hieman aikaa, eikä sitä joka välissä viitsi tehdä. Hyvä puoli siinä on, että istuin on varmasti operaation jälkeen oikeassa asennossa ja kunnolla kiinni, eikä jossain puolittain välillä. Minusta toiminto oli selkeä ja hyvä, lisäksi normaalisti yksi ihminen omistaa pyörän, joten kun korkeussäätö on kerran tehty, sitä ei tarvitse olla uusimassa joka välissä.
Ylemmän asennon istumakorkeus on 870 mm ja alemman 850 mm.
Pyörän selkään istumaan asettuessa toteaa nopeasti, että ajoasento on hyvä ja luonteva ja hallintalaitteet ovat hyvin ulottuvilla. Mukavassa, nukkapintaisessa satulassa on tilaa liikkua ja ajaessa on helppo nousta seisomaan. Ajoasento seistessä on luonteva, ja tankki on sopivasti jalkojen välissä, joten siitä saa tukea myös seisten ajettaessa.
Mittaristo
Halkaisijaltaan seitsemän tuuman TFT-mittaristo on kookas ja selkeä muuten, mutta vilkun merkkivalot ovat pienet ja himmeät. Kirkkaassa valossa ne näkyivät huonosti Se ei ehkä haittaisi mitään, jos pyörässä olisi automaattinen vilkunpalautus, mutta kun ei ole. Riski ajaa turhaan vilkku päällä on olemassa.
Vilkun toiminta oli muutenkin epämääräistä: välillä se meni pois päältä muutaman vilkautuksen jälkeen, välillä taas pysyi normaalisti päällä, kunnes sen sammutti. Logiikkaa näiden tapahtumien välillä emme onnistuneet löytämään.
Polttoainemittaria edusti kapea vihreä vaakaviiru, joka näkyi myös heikohkosti. Paljon tilaa ja kokoa oli puolestaan annettu välimatkamittarille, mikä tuntui erikoiselta, koska ajattelisi, ettei se olisi tietona tärkeimmästä päästä. Säästyneen tilan olisi voinut käyttää muiden parametrien selkeämpään näyttämiseen.
Mittariston grafiikat ja kirkkaus ovat säädettävissä monitoimivalikon kautta.
Vakionopeudensäädin ja peilit
Vakionopeudensäädin on hieno lisä tämäntyyppisessä pyörässä, jolla saatetaan ajaa pitkiäkin päivämatkoja. Se painetaan päälle monitoimikytkimen vasemmanpuolimmaisesta painikkeesta. Päälläolo näkyy merkkivalona mittaristossa. Sen jälkeen sitä on helppo käyttää vasemman kahvan kahdesta erillisestä painikkeesta, joista alemmalla voi klikata päälle sen nopeuden mitä ajetaan ja ylemmästä sen, mitä aiemmin on valittu. Muuten painikkeista voi vähentää tai lisätä nopeutta.
Enduro Velocen peilit kuuluvat varmasti moottoripyörien taustapeilien parhaimmistoon, jolleivat ole peräti parhaat. Näkyvyys taakse on hyvä, laaja ja selkeä.
Jarrut ansaitsevat vähintään 4,5 tekohampaan arvosanan (jos mittarina on 1-5 tekohampaan kuvaa): kannattaa pitää suu kiinni jarrutettaessa. Pyörä nimittäin pysähtyy tarvittaessa helposti, tehokkaasti ja hallitusti. Brembon Stylemat purevat.
Rengasvalintoja ja jousituksia
Enduro Velocen voi valita kahdella eri ensiasennusrengastuksella, koeajetussa oli selkeämmin maantiekäyttöön suunnattu Bridgestone Battlax A41 -rengasvaihtoehto. Renkaat toimivat kyllä erityisen hyvin asvaltilla ja niillä selviää soralla mutta tuntuma on silloin ohut, vaikka pyörän alusta sinänsä on hyvä.
Toinen vaihtoehto ovat maastokelpoisemmat Bridgestone Battlax AX41 nappularenkaat, jotka on tarkoitettu soratie- ja maastoajoon. Erikoisuutena rengasvaihtoehto löytyy myös päävalikosta: ECU:n toimintaa voi säätää sen mukaan, kummat renkaat kuljettaja päättää asentaa.
Pyörän jousitus on Sachsin käsialaa ja laadukas. Jousitus on jämäkkä ja kantava. Jämäkkyydestä huolimatta eteneminen maantiellä on miellyttävän pehmeää ja alusta ikäänkuin syö tien epätasaisuutta, oli se sitten asvalttia tai muuta materiaalia. Toimii hyvin myös muissa olosuhteissa.
Nopea TET-tyyppinen ajo jäi kokeilematta, mutta metsäteiden töyssyissä vierailut antoivat tuntumaa, että tällä kyllä pärjää missä vain, mikäli suhteellisen korkea massa ei haittaa.
Moottori, ääni ja ajettavuus
Enduro Velocen moottori on mielenkiintoinen tapaus. Se on täysin uusi, kolmisylinterinen ja tilavuudeltaan 931 cm3. Siinä on kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia ja neljä venttiiliä per sylinteri. Puristussuhde on 13.4:1. Kuten MV Agustan muissakin kolmisylinterisissä malleissa, kampiakseli pyörii vastapäivään, minkä pitäisi kompensoida pyörien vastakkaisuuntaista liikettä ja parantaa pyörän käsiteltävyyttä. Värinöitä poistetaan tasapainoakselin avulla.
Moottorille luvataan 91 kW / 124 hevosvoimaa / 10 000 rpm. Huippuvääntö on 102 Nm / 7000 rpm. MV:n oman väittämän mukaan väännöstä 85 % on käytettävissä jo niinkin alhaalla kuin 3000 kierroksen tuntumassa, omat kokemuksemme tukevat väitettä.
Käytännön ajokokemuksen mukaan vääntöä on asiallisesti käytettävissä tarvittaessa, mutta pyörä herää aivan toisella tavalla, kunhan sille antaa kunnolla kierroksia. Kulku on tarvittaessa erinomaisen liukasta ja siirtymät asvaltilla hoituvat reippaasti. Kiihtyvyys nostattaa iloisesti suupieliä oikeaan suuntaan. Kierrosten käyttö myös herättää pyörän äänimaailman: sähköisesti ohjattu läppä avautuu vaimentimessa 4500 kierroksen kohdalla. Enduro Veloce ei tuota häpeää sporttiselle imagolleen.
Moottorin ääni on muutenkin urheilullinen, ja vain paranee, kun kierrokset nousevat – vähän suorastaan odottaa, että pakoputkesta löisi kipinää, ja on vaikea uskoa, että pyörä täyttää ääninormit, mutta näin pitäisi olla. Varmasti rimaa hipoen?
Pyörä on varustettu elektronisesti ohjatulla Shift 4.0 vaihdeavustimella. Sen avulla vaihteita voi paiskoa päälle kytkintä käyttämättä sekä ylös- että alaspäin. Shifteri toimii juuri kuten sen pitääkin toimia.
Palataksemme vielä moottoriin, se on mielenkiintoinen tapaus siinäkin mielessä, että se on hieman iso adventurepyörien keskiluokkaan, mutta se ei aivan yllä isompien adventurekulkijoiden kastiin, paitsi tehon puolesta. Pyörän kuivapainoksi ilmoitetaan perusvarustuksessa 224 kg, joten painon osalta se myös kuuluu isojen pyörien joukkoon.
Enduro Veloce on ajettavuuden osalta hitaissa vauhdeissa aavistuksen yläpainoinen, ja siinä tilanteessa kaipaisin hieman parempaa kytkintuntumaa, mutta toisaalta pyörä reagoi ja ohjautuu herkästi ja moottori on erinomaisen sporttinen. Mutkiin Enduro Veloce sujahtaa nätisti vauhdissakin ja tuntuu ajettaessa painoaan kevyemmältä, ehkä vastakkaiseen suuntaan pyörivällä kampiakselilla sekä 21 tuuman eturenkaalla on tässä osansa sanottavana. Ajolinjaa on helppo vaihtaa kaarteissakin ja ohjautuminen on millintarkkaa. Vauhti ei pyörän ajo-ominaisuuksissa tunnu ja kulku on vakaata suorallakin.
Kuljettaja on myös hyvin suojassa ajoviimalta.
Elektroniikkaa
Kuten moderneissa adventurepyörissä on tapana, MV Agusta Enduro Velocessakin on runsain mitoin elektroniikkaa. Kuusiakselinen inertianmittauyksikkö (IMU) mahdollistaa monia toimintoja, muun muassa ajotapavalinnat, Urban, Touring, Off-Road ja kustomoitavan All-Terrain vaihtoehdon sekä ridebywire-kaasun.
Vetoluistonestossa on kahdeksan eri vaihtoehtoa, joista kaksi on off-road-käyttöön, viisi tiekäyttöön ja yksi sadekelille. Toiminto voidaan myös kytkeä kokonaan pois päältä.
Lisäksi toimintoja voidaan kustomoida monin tavoin: monitoimiohjaimen avulla menuista löytyy neljä valintavaihtoehtoa moottorijarrutukselle, lähtöavustin, joka mahdollistaa täyskaasulla tehdyt hallitut lähdöt, wheelien hallinta, stoppien eli takapyörän noston hallinta, kaasun herkkyyden säätö, moottorin maksimivääntö sekä moottorin vaste. Kaikkeen tällaiseen ei valitettevasti lyhyen koeajon aikana ehdi pureutua, mutta elektroniikka tarjoaa todella monipuoliset säätömahdollisuudet ja valikkojärjestelmä on helppokäyttöinen.
ABS-jarruissa on valittavissa kaksi vaihtoehtoa, Level 1 on tarkoitettu offroad-käyttöön. Siinä takajarrun ABS on pois päältä ja etujarrun ABS sekaantuu vähemmän jarrutustapahtumaan. Lisäksi kaarre-toiminto on pois päältä. Level 2:ssa ABS toimii täysillä sekä edessä että takana, ja myös kaarre-ABS toimii.
Vasemman kahvan kytkimillä ohjattava menu toimii loogisesti ja valintoja sekä säätöjä on helppo tehdä.
Bluetooth- ja Wifi-yhteyden avulla pyörän mittaristoon voi linkittää matkapuhelimen MV Ride -appin avulla, jolloin mittaristonäytölle voi tuoda navigointitiedot tai muokata pyörän parametrejä.
Touring-moodi on tehokkain ja aggressiivisin ajotapavalinta, ja ero Urbaniin on melkoinen. Jälkimmäinen istuu paremmin kaupunkiliikenteeseen ja sadekelille kuljettajan ajotapatottumuksista tietysti riippuen.
Luistonesto toimi hyvin myös kaarteissa hiekkatielläkin, kaarteesta pystyi huoletta kaasuttamaan ulos.
Yksi elektroniikan erikoisuus on tappokytkin, josta paitsi sammutetaan ja käynnistetään pyörä, voidaan myös hoitaa ajomoodien vaihto ajon aikana. Ohjaustangon kytkimet on puolestaan varustettu taustavalolla.
Jarruja ja alustaa
Jarrut ovat Brembon. Edessä on kaksi halkaisijaltaan 320 mm kelluvaa levyä ja Brembon nelimäntäiset Stylema radiaalimonoblokkisatulat. Takana on yksi 265 mm levy ja kaksimäntäinen satula.
Sachsin 48 mm upside down eli USD etuteleskooppi on varustettu paluu- ja puristusvaimennuksen sekä jousen esijännityksen säädöillä. Takana on Sachsin monovaimennin niin ikään täysin säädöin. Molempien joustomatka on 210 mm. Kaksipuolinen takakeinuhaarukka on valettua alumiinia.
Jousituksesta on todettava, että se kantaa hienosti myös kaksi päällä eikä pyörä missään olosuhteissa vaapu tai niiaile, kuten niin monet adventurepyörät tekevät. Myös jarrutettaessa pyörä pysyy hyvin asennossa, eikä etupää nyökkää varsinkaan molempia jarruja yhtä aikaa käytettäessä.
Pyörässä on Takasagon Excel -tubelesspinnavanteet. Eturengas on kooltaan 90/90 ja 21 tuumaa, takanen 150/70 ja 18 tuumaa.
Keskiseisontatuki on vakiona ja sen vipusuhteet ovat onnistuneita. Sitä on helppo käyttää ja kevyt vetää pyörä sen päälle. Tuen käyttö helpottaa mm. pyörän lastausta sekä tietysti ketjujen rasvausta.
Maavara on 230 mm ja polttoainetankin tilavuus on 20 litraa. Polttoaineen kulutukseksi valmistaja ilmoittaa 5,6 l/100 km. Käytännön ajossa – pyörä oli sisäänajamaton, joten ajo oli rauhallisenpuoleista, plus että siihen mahtui paljon asvalttitisiirtymiä – kulutukseksi saatiin 4,98 l/100 km. Toki 668 kilometrin ajomatkaan mahtuu vielä virhemarginaaliakin.
Enduro Velocen huippunopeudeksi luvataan yli 220 km/h ja kiihtyvyydeksi nollasta sataan 3,72 sek.
Mallin muotoilu on MV:n muotoilustudion käsialaa. Etuosa tuulilaseineen on kehitetty suojaamaan kuljettajaa ilmavirralta ja ajoasento maksimoimaan pyörän hallintaa, kokemuksen perusteella sanoisin, että molemmissa tavoitteissa on onnistuttu.
Etulokasuoja on suunniteltu aerodynaaminen tehokkuus mielessä. Samalla etupään linjat maksimoivat ilman virtauksen suoraan jäähdyttimelle.
Loppupäätelmä
Pyörä on hyvä ajettava ja sopii pidemmällekin reissulle. Moottorin toiminta kutkuttaa sopivasti ja jousitus on laadukas. Kuljettajaa avustavat järjestelmät ovat tätä päivää ja räätälöitävissä. Koeajetuilla renkailla on asiaa lähinnä asvaltti- ja sorateille. Pyörässä on paljon potentiaalia ja se täyttää hyvin adventurepyörän vaatimukset.
Kenelle Enduro Veloce on tehty? Aivan varmasti MV Agusta -fanille, varsinkin sellaiselle, joka haluaa laadukasta monitoimipyörää, jolla on helppo ajaa myös soralla (varsinkin sora- ja polkupainotteisemmin renkain), ja jolla voi niin halutessaan nauttia sporttisesta menosta. Myös kukkaron pitää olla kunnossa, sillä perusmallin lähtöhinta on yli 30 000 euroa, jossa hintaluokassa Enduro Velocelle löytyy mielenkiintoisia kilpailijoita.
Hyvä satula, ajoasento ja ajo-ominaisuudet mahdollistavat pitkät päivämatkat kuskin niin halutessa ja pyörä kantaa nöyrästi myös matkustajan, ja mikä parasta, kyytiläisellä on takana hyvät oltavat, kyyti on tasaista ja polvikulmakin on hyvä. Lisäksi takanaistuvallakin on mukavasti tilaa. Moderni elektroniikka tarjoaa laadukkaat kuljettajaa avustavat järjestelmät, ja niitä voi myös halutessaan kytkeä pois päältä.
Plussat ja miinukset:
Plussat:
- + moottorin kierrosherkkyys ja sporttisuus
- + jousituksen laatu
- + jarrujen toiminta
Miinukset:
- - vilkkujen näyttö mittaristossa ja vilkkujen toiminta
- - hinta varauksin
- - paino varauksin
Arvostelutaulukko
MV Agusta Enduro Veloce | Arvosana | Painotettu arvosana |
Moottori 20% | 5 | 100/100 |
Jousitus/Alusta 10% | 5 | 50/50 |
Voimansiirto/kytkin 10% | 4 | 40/50 |
Vaihteisto 5% | 5 | 25/25 |
Jarrut 15 % | 5 | 75/75 |
Ergonomia/käsiteltävyys 15% | 4 | 60/75 |
Ajotietokone/Käytettävyys 5% | 4 | 20/25 |
Taloudellisuus 10% | 4 | 40/50 |
Hinta-laatusuhde 10% | 4 | 40/50 |
Yhteensä | 4,5 p | 450/500 |
Jokerikerroin: sporttinen äänimaailma | 0,10 | 10 |
Yhteensä kaikkiaan | 4,6/5 | 460/500 |
MV Agusta Enduro Veloce pähkinänkuoressa
- Moottori: 931 cm3 kolmisylinterinen rivimoottori. Vastakkaiseen suuntaan pyörivä kampiakseli. Paino 57 kg. Teho on 124 hv/10 000 rpm ja maksimivääntö 102 Nm/7000 rpm. Väännöstä 85 % käytössä 3000 rpm. 6-vaihteinen vaihteisto, varustettu elektronisesti ohjatulla vaihdeavustimella.
- Kaksoiskehtorunko. Takakeinuhaarukka alumiinia, kaksiaisainen. Takarunko irrotettavissa. Istuinkorkeus 850/870 mm. Maavara 230 mm. Kuivapaino 224 kg.
- Alusta: Etuteleskooppi 48 mm, Sachs. Puristus- ja paluuvaimennus sekä jousen esijännitys säädettävissä. Joustomatka 210 mm sekä edessä että takana. Proggressiivisellä linkityksellä kiinnitetty Sachsin monovaimennin on täysin säädettävissä.
- Jarrut: edessä Brembon 4-mäntäiset Stylema-satulat ja 320 mm:n kelluvat levyt ja takana 265 mm:n levy ja kaksimäntäinen satula. Vanteet: Takasagon Excel -sisärenkaattomat pinnavanteet. Bridgestone Battlax A41 ensiasennusrenkaat. Edessä 90/90-21 ja takana 150/70-18.
- Elektroniikka: Kuusiakselinen inertianmittausyksikkö. 4 ajotapavalintaa: Urban, Touring, Off-Road ja muokattava All-Terrain. Ridebywire. Vetoluistonhallinta kytkettävissä pois päältä, 8 eri valintaa, joista viisi tiekäyttöön, kaksi offroad-ajoon ja yksi märille, heikon pidon pinnoille. Päävalikon kautta voi säätää ECU:n toimintaa sen mukaan, mitkä renkaat kuljettaja päättää asentaa: Bridgestone Battlax A41:t vaiko AX41:set. Lähtöavustin, kaarre-ABS ja vetoluiston hallinta. ABS:n saa takaa pois päältä. Wheelien esto. Vakionopeudensäädin. Avaimeton käynnistys.
- HD-laatuinen 7" väri-tft-mittaristo. Bluetooth- ja Wifi-yhteydet. Näytön kirkkaus ja grafiikat säädettävissä. MV Ride appin avulla voi tuoda pyörän näytölle navigointiohjeet tai kustomoida pyörän parametrejä. Avaimeton käynnistys. Taustavalaistut ohjaustangon hallintapainikkeet.
- CO2-päästöt 130gr/100 km, täyttää Euro 5 -päästönormit. Hinta 30 456 €.
Aiheesta aiemmin:
TIISTAI 17.9.2024 17:45
Motovideo: MV Agusta – missä menet, ja millainen on tuore adventuremalli Enduro Veloce?
MAANANTAI 8.4.2024 08:55