Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

Kuvituskuva. Suomessa on kypäränkäyttöpakko.

Hallitus esittää moottoripyörien tappoveroa - kevytmp:t jäävät pois

Uutiset

Hallitsu on jättänyt esityksen kevyiden moottoriajoneuvojen verosta ja laiksi ajoneuvoverolain muuttamiseksi. Pääsisältö on se, että siinä otettaisiinkäyttöön uusi valtiolle tuloutettava vuotuinen vero, joka kohdistuisi L3 ja L4 -luokan moottoripyöriin sekä L5 ja L7 -luokan kolmi- ja nelipyöriin, kuten eräisiin mönkijöihin. Vero ei kuitenkaan koskisi näihin luokkiin kuuluvia ajoneuvoja, joiden moottorin sylinteritilavuus olisi enintään 125kuutiosenttimetriä, kuten kevytmoottoripyöriä. Eikä mopoja eikä mopoautoja. Veron määrä olisi 150 euroa vuodessa. Lue lisää ›

BMW C evolution 2017

Tuleeko Ranskasta sähkömoottoripyörien Norja? Valtio tukee hankintaa

Kaksipyöräisten sähkömoottoroitujen ajoneuvojen myynti on ottanut Ranskassa harppauksen eteenpäin, vaikka valtio alkaa kompensoida niitten hankintaa vasta ensi vuoden alusta. Yltääkö maa silti Norjan lukuihin, missä sähköautoja taitaa olla suhteellisesti eniten maailmassa, kiitos valtion tukipoilitiikan, jää nähtäväksi. Lue lisää ›

TomTom Rider.

Galileon, yleiseurooppalaisen satelliittinavigointijärjestelmän ensi palvelut otettiin käyttöön

Uutiset

Eurooppalaisen Galileo-satelliittinavigointijärjestelmän ensimmäisen vaiheen palvelut tulevat käyttöön. Palveluja voi käyttää kuluttajamarkkinoilla olevilla laitteilla, joissa on Galileo-yhteensopivaa siruteknologiaa. Euroopan komissio julkaisi ensimmäiset palvelut 14. joulukuuta 2016. Aikaa myöten myös eri valmistajien mp-navigointijärjestelmät päivitettäneen Galileo-yhteensopiviksi. Kaksinkertainen järjestelmä tuo turvaa siinä tilanteessa, että toinen suljetaan. Lue lisää ›

Testinukelle käy köpelösti törmäyksessä auton kanssa.

Opetusvideo: Moottoripyörällä ajamisen taktiikat - suoraan 70-luvulta

Uutiset

Vuodelta 1970 peräisin oleva "Motorcycle Driving Tactics" -video on ulkoisesti hauska vanhanaikaisine ajovarusteineen ja moottoripyörineen sekä tietenkin myös syntyvuodeltaan peräisin olevalta toteutustavaltaan. Videon katsojilta otetaan kuitenkin kättelyssä luulot pois toteamalla, että (jo vuonna 1970!) moottoripyöräilijällä oli viisinkertainen riski päätyä "Silent Cityyn", joksi tällä opetusvideolla kaunopuhuisesti kutsutaan hautausmaata.  Lue lisää ›

Googlen robottiauton varhainen versio.

Googlen autonomisesti ajava auto näkee motoristit - myös pimeässä, antaa tilaa ohituksissa

Uutiset

Googlen itsekseen ajava auto -hankkeen kuukausiraportti keskittyi marraskuussa moottoripyöräilijöihin sekä siihen, miten Google tekee töitä suunnitellakseen autonomisesti ajavan auton, joka pystyy turvallisesti jakamaan tiet pienempien, kevyempien ja nopeasti kiihtyvien ajoneuvojen kanssa. Äänessä on Christian-niminen Googlen insinööri, joka ajaa itsekin moottoripyörällä, ja tuo oikeanlaista asiantuntemusta aiheesta Googlen tiimille. Näköjään Internetjätti paneutuu projektissaan myös motoristien turvallisuuteen vakavissaan. Lue lisää ›

Viime viikot Pekka Päivärinta ja Kirsi Kainulainen ovat kulkenee palkinto- ja juhlatilaisuuksista toiseen. Kuvaaja: Kari Karttiala.

Pekka Päivärinta ja Kirsi Kainulainen juhlahulinan keskellä

Uutiset : BMW

Pekka Päivärinnalla ja Kirsi Kainulaisella on riittänyt juhlahumua meillä ja maailmalla heidän voitettuaan sivuvaunuluokan maailmanmestaruuden. Lauantaina Suomen Moottoriliitto ry:n vuotuisessa gaalassa Helsingin Marina Congress Centerissä  parivaljakko palkittiin maailmanmestaruudesta sekä Suomenmestaruushopeasta jääratasivuvaunuluokassa. Lisäksi Turun moottorikerho ja Jarno Saarisen muistosäätiö ojensivat vuonna 1973 menehtyneen maailmanmestari Jarno Saarisen nimeä kantavan hopeisen muistopalkinnon Kirsi Kainulaiselle. Tavoitimme Pekka Päivärinnan ja Kirsi Kainulaisen sunnuntaina puhelimitse, ja kysyimme heidän kuulumisiaan ja tulevaisuudensuunnitelmiaan. Lue lisää ›

Tuoreimmat uutiset Näytä lisää +