Viime aikoina on suurta huomiota kansainvälisessä mediassa saanut Hondan patentoima mekaanisesti ahdettu versio CRF1100 Africa Twinistä. Sitä, tullaanko patenttia koskaan käytännössä hyödyntämään, ei vielä tietenkään tiedetä. Edelleen tiukentuvat päästövaatimukset asettavat joka tapauksessa isoja haasteita polttomoottorivalmistajille.
Lue lisää ›
Uutiset
Lauantain kisaan kymmenennestä ruudusta startannut Tuuli selvisi uusintalähdön kolarisumasta ja kerrankin tuuri oli imatralaisen puolella.
Lue lisää ›
Uutiset
Matias Vesterinen keräsi kauden suurimman pistekasansa, kun motocrossin EM-sarjan kahdeksas osakilpailu ajettiin Espanjassa lauantaina. Imatran Moottorikerhon kuljettaja oli kahden erän yhteistuloksissa 14.
Lue lisää ›
Uutiset
Pyörän käyntihäiriö oli pilata Roni Salinin unelman ensimmäistä cross countryn Suomen mestaruudestaan SM-kauden päätösviikonloppuna Kokemäellä. Lopulta ongelmat kääntyivät voitoksi, ja Espoon Moottorikerhon kuljettaja nappasi tittelin.
Lue lisää ›
Missourissa syntynyt country-lahjakkuus Kassi Ashton julkisti makeankarun "Black Motorcycle" -biisin viime keskiviikkona. Päivä sattuu olemaan sama, jolloin ilmoitettiin, että Ashton on jatkossa yksi Harley-Davidsonin brändilähettiläistä, eli tekee yhteistyötä milwaukeelaisvalmistajan kanssa. Aivan sama, tärkeintä on se, että itse kappale on tosi hyvä.
Lue lisää ›
Vanha tsekkiläinen tuotemerkki Čezeta valmistaa nykyään erinomaisen retron näköisiä sähköskoottereita. Nyt yritys on myynnissä. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, yritys kaipaa lisää pääomaa, investoreita, ja sen määräävä osuus on myynnissä.
Lue lisää ›
Kuten arvata saattaa, myös BMW Motorradin myynti on kärsinyt koronaviruksen tuomista ongelmista vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Lohtua tuo ennätysmyyntiin venynyt heinä-syyskuun neljännes.
Lue lisää ›
Oheisella videolla Thibaut Nogues kirmaa erikoisvalmisteisella MV Agusta F3 800 sportsbikellään Ranskan Alpeilta Rivieralle. Taitaa olla näitä "Älä kokeile tätä itse, eikä ainakaan Ranskan Alpeilla" -videoita. Ai miksikö? Se selviää parhaiten katsomalla, mutta ajaminen sladissa halki Alppien vaatii jo hieman erityisosaamista.
Lue lisää ›
Italalialainen Energica jatkaa sähkömoottoripyörien ratasarjan kuninkuusluokan, FIM Enel MotoE World Cupin moottoripyörien ainoana toimittajana vuoteen 2022 asti. Se on tähänkin asti vastannut luokan moottoripyöristä sinä aikana, kun sarjaa on ajettu, eli kausina 2019 ja 2020.
Lue lisää ›
Ducati Scrambler 1100 Pro -tuoteperhe sai uuden jäsenen, Dark Pron. Kuten nimikin sanoo, mallia saa vain mustana, ja siinä on mukana kaikki olennainen, kuten kaarteissakin lukkiutumattomat Brembon ABS-jarrut ja iso, vääntävä kone.
Lue lisää ›
Uutiset
Offroad-moottoripyörien cross countryn Suomen mestaruuskausi ajetaan päätökseen Kokemäellä viikonloppuna. Rauman Seudun Moottorikerhon evakkokilpailussa ratkaistaan myös useiden Suomen Cup -luokkien lopullinen pistejärjestys ja kamppaillaan monessa kansallisessa luokassa.
Lue lisää ›
BMW päivitti BMW G 310 GS -mallinsa mallivuodelle 2021. Uutta ovat Euro5-yhteensopiva moottori sekä täys-LED-valaistus ja säädettävät kahvat.
Lue lisää ›
KTM:n edellinen kaksisylinterinen keskikoon adventurepyörä 790 Adventure on niittänyt mukavasti mainetta ja kunniaa sekä houkutellut ostajia. Nyt KTM on odotetusti tuonut markkinoille pykälää isomman ja tehokkaamman KTM 890 Adventure R:n sekä sen rajoitetun valmistuserän Rally-version.
Lue lisää ›
BMW julkisti lippulaivamallinsa, R 1250 GS:n ja R 1250 GS Adventuren vuodelle 2021. Hyvää on tietysti vaikea parantaa, mutta myös uutta on luvassa juhlaväritysvaihtoehdon lisäksi.
Lue lisää ›
Ducati ilmoitti maailman ensimmäisen etu- ja takatutkalla varustetun moottoripyörän valmistuksen aloittamisesta. Malli on täysin uudella moottorilla varustettu Multistrada V4. Tutkat ohjaavat mukautuvaa vakionopeudensäädintä sekä varoittavat kuolleesta kulmasta lähestyvistä ajoneuvoista.
Lue lisää ›
Viime vuoden lokakuussa sähkömoottoripyöräalan yritys Arc Motorcycles meni selvitystilaan juuri, kun se oli saanut kerättyä joukkorahoituksella varoja hieman yli miljoonan euron verran. Kun yrityksen konkurssipesälle ei näyttänyt löytyvän ostajaa, yrityksen perustaja Marc Truman osti hiljattain yrityksen, ja Arc Motorcycles toimii taas.
Lue lisää ›
Uutiset
Olisihan se hienoa päräyttää samalla moottoripyörällä sekä maantiellä, veden päällä että alla. Mutta jo veden alla ajamisessa on omat haasteensa, kuten oheisesta videosta selviää. Ai, että kenenkäkö päähän pälkähti kokeilla? Bikes & Beardsin kundien tietenkin.
Lue lisää ›
Uutiset
Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2020 jatkui viime viikonloppuna Ranskan Magny-Coursin radalla. Sateinen sää asetti kauden toiseksi viimeiseen kisaviikonloppuun omat haasteensa, sillä rata oli märkä perjantaista sunnuntaihin ja sadekelin renkailla ajettiinkin läpi koko viikonlopun.
Lue lisää ›
Uutiset
Niki Tuulen Moto2-luokan EM-taisto jatkui kolmen kilpailun viikonlopulla Espanjassa Aragonin radalla.
Lue lisää ›
Uutiset
Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen maailman kärkiparit urakoivat viikonloppuna neljä kilpailua saksan Oscherslebenissä jossa ajettiin Bonovo action sidecar festival. Kaksi kisastarttia kuului Saksan IDM-sarjaan ja kaksi kahden kilpailuviikonlopun Bonovo-cuppiin. Bonovo-Cupin toinen osakilpailu kaasutellaan kahden viikon kuluttua Brands Hatchin radalla Iso-Britanniassa.
Lue lisää ›