Uutiset
Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio kiinnitti huomiota kovaa ylinopeutta etenevään moottoripyörään Forssassa. Poliisiauton havaittuaan kuljettaja lähti pakoon. Takaa-ajon jälkeen selvisi, ettei miehellä ole moottoripyörän kuljettamiseen oikeuttavaa korttia.
Lue lisää ›
Uutiset
Intialainen Mahindra & Mahindra hankki kuusi vuotta sitten omistuksiinsa BSA:n ja julkisti viime joulukuussa legendaarisen brittimerkin nimissä ensimmäisen uuden mallin yli 40 vuoteen, BSA Gold Starin. Jättikonglomeraatin auto- ja kaksipyöräisten johtaja Rajesh Jejurikar kertoi, että kehitteillä on myös sähkömoottorilla varustettu malli.
Lue lisää ›
Uutiset
Jesse Mustosen edustama Valsarna ajoi eilen Målillassa kauden toisen Allsvenkan ottelunsa Smålänningarnan vieraana. Hagforsilaiset joutuivat lähtemään otteluun vajaalla, sillä Tomas Jonasson jäi ottelusta viime hetkillä pois, joten kova urakka oli joukkueella edessä.
Lue lisää ›
Kerroimme jo ennen vuodenvaihdessta ruotsalais-espanjalaisesta Stark Varg -sähkömotocrosspyörästä, jossa on rutosti vääntöä ja tehoa. Biketeam on nyttemmin solminut jälleenmyyjäsopimuksen pyörien myynnistä Vantaan, Pirkkalan ja Raision myymälöissä.
Lue lisää ›
Uutiset
Lauantaina 4. kesäkuuta Mansaaren ajojen ensimmäisen sivuvaunukisan avauskierroksella tapahtui onnettomuus Ago's Leapin kohdalla. Siinä onnettomuuteen joutuivat numero 21 César Chanal ja Olivier Lavore ja toinen heistä menehtyi onnettomuuspaikalle.
Lue lisää ›
Veikkaamme, että aika harva lopulta arvasi valmistajaa tai mallia, vaikka kun nimet kuulee, niin asia on itsestäänselvyys. 90 vuotta tuotannossa ollut moottoripyörämalli tarkoittaa sitä, että pyörää on alettu valmistaa jo 1932!
Lue lisää ›
Uutiset
Motouutisten kuvakisan onnelliset neljä voittajaa ovat nyt selvillä. Kiitos kaikille osanottajille. Kaikkiaan 81 motoristia lähetti kuvansa kilpailuun, joten saimme hienon otoksen siitä, millaisilla pyörillä ihmiset tällä hetkellä ajavat.
Lue lisää ›
Uutiset
Mansaaren kisaorganisaatio tiedotti jo kolmannesta kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta meneillään olevan TT-kisaviikon aikana.
Lue lisää ›
Uutiset
Motocrosskausi jatkuu tulevana viikonloppuna Vantaalla ajettavalla kaksipäiväisellä SML Loukko.com MX-liigan kolmannella osakilpailulla.
Lue lisää ›
Uutiset
Speedwayn MM-karsinta ajettiin eilen Saksassa Abensbergin speedwaystadionilla. Suomen edustajana jatkopaikkaa oli tavoittelemassa varkautelainen Jesse Mustonen. Viime aikojen hyvä vire antoi vahvoja odotuksia päivän kilpailuun.
Lue lisää ›
Honda julkisti tulevan "Herhiläisensä" eli Hornetinsa viralliset luonnokset maanantain. Pyörä on odotetusti naku streetfighter ja on mielenkiintoista nähdä, minkäkokoinen rinnakkaistwini siinä on, ja miten paljon siitä lähtee tehoa. Hornetin ulkoasu on Hondan Rooman T&K-osaston käsialaa, ja varsin moderni, kuten kuvista näkyy.
Lue lisää ›
Uutiset
Parhaiten legendaarisesta Pyynikin TT-ajosta tunnettu 91-vuotias Hämeen Moottorikerho ry järjestää Supermoton SM-kilpailun Lappeenrannan Kimi Circuit -radalla lauantaina 11.6.2022.
Lue lisää ›
Uutiset
Kuten lauantaina uutisoimme, Suomen Moottoriliitto lähestyi ratamoottoripyöräilijöitä sähköpostiviestistä, jossa todettiin, että 18. - 19.6. KymiRingillä järjestettäväksi aiottu kisa on peruttu. Nyt maanantaina tiedotettiin, että kisa järjestetään samana viikonloppuna, mutta Kemoran radalla.
Lue lisää ›
Uutiset
Pohjoismaiden suurin ja perinteisin Road Racing –tapahtuma juhlii heinäkuussa 60-vuotistaivaltaan, samalla se kunnioittaa Jarno Saarisen maailmanmestaruutta, josta on jo 50 vuotta. Juhlien kunniavieraana on itse Giacomo Agostini.
Lue lisää ›
Harley-Davidson ilmoitti 19. toukokuuta joutuvansa katkaisemaan pyöriensä valmistuksen ja toimitukset Livewireä lukuunottamatta kahdeksi viikoksi. Perjantaina Wall Street Journal uutisoi, että milwaukeelaisvalmistaja käynnistää tuotannon uudelleen maanantaina 6.6., 19 päivää katkon alkamisen jälkeen.
Lue lisää ›
Uutiset
Mansaaren TT-kisat vaativat jo toisen kuolonuhrin tälle vuodelle. Sivuvaunun purkkarina toiminut 35-vuotias Olivier Lavorel Sillingystä, Ranskasta, kuoli ensimmäisen sivuvaunukisan aikana.
Lue lisää ›
Uutiset
Jesse Mustonen ajoi tänään Tanskassa Slangerupissa 1. divisioonan ottelussa kotijoukkueen riveissä. Slangerup oli kotiradallaan hyvässä tikissä ja ajoi ottelun voittoon 46 pisteellä. Toiseksi ajaneeseen Esbjergiin eroa tuli yhdeksän pistettä.
Lue lisää ›
Uutiset
Suomen Moottoriliitto on lähestynyt ratamoottoripyöräilijöitä tiedotteella, jossa kerrotaan, että ratamoottoripyörien SM- ja Legends-autojen kisa KymiRingillä 18.-19.6. joudutaan perumaan.
Lue lisää ›
Uutiset
Saatavuushaasteista huolimatta moottoripyörien kokonaisrekisteröinnit ovat alustavien tietojen mukaan kymmenen prosentin kasvussa vuodentakaiseen verrattuna. Myynnin kasvu on suurinta keskikokoisten, 506–755-kuutioisten, moottoripyörien luokassa. Myös kevytmoottoripyörät ovat jälleen haluttuja.
Lue lisää ›
Uutiset
Ratamoottoripyöräilyn SM-kausi 2022 saatiin käyntiin toukokuun viimeisenä viikonloppuna Virtasalmen Motoparkissa. Kallio Racing Junior -tiimiltä mukana oli kolme kuljettajaa.
Lue lisää ›