Uutiset
Jo aiemmatkin tutkimukset ovat kertoneet samaa: mitä vähemmän motoristeja liikenteessä on, sitä suurempi riski on, ettei autoilija huomaa heitä. 'En nähnyt sitä, koska en odottanut, että se olisi siellä'. Keväällä tilanne on meidän leveysasteillamme pahimmillaan, koska talvella vain aniharva moottoripyöräilee. Uusin tutkimus Australiasta vahvistaa näkymättömyyden syyksi yllätyksellisyyden.
Lue lisää ›
Uutiset
Poliisiautoon sijoitettava uusi automaattinen rekisterikilpien lukulaite lukee liikenteessä ajoneuvojen rekisterikilvet ja vertaa niitä poliisin tietokantaan syötettyihin tietoihin. Laite hälyttää, kun sen lukema rekisteritunnus löytyy tiedostosta. Laite kuvaa myös takanapäin olevaa liikennettä, jos autossa on toinenkin kamera. Tavoitteena on ensisijaisesti liikenneturvallisuuden lisääminen katsastamattomia ja vakuuttamattomia ajoneuvoja nappaamalla.
Lue lisää ›
Uutiset
Liikkuvan poliisin lopettamisen myötä poliisin ajokoulutukset, myös moottoripyöräpoliisien, on siirretty Poliisiammattikorkeakouluun. Polamk on mukana MP-messuilla esittelemässä toimintaansa ja siinä ohella myös kahta uutta poliisimoottoripyörämallia. Nämä pääsevät mukaan tositoimiin ensi kesänä.
Lue lisää ›
Uutiset
MP 14 Moottoripyöränäyttely on Pohjoismaiden suurin alan tapahtuma ja se alkaa perjantaina 31.1. ja kestää sunnuntaihin 2.2. Messukeskuksessa Helsingissä. Messut tarjoavat entistä laajemman katsauksen moottoripyöräilyyn: siellä esitellään vuoden 2014 uudet moottoripyörät ja yli 90 rakennettua pyörää. Tarjolle luvataan myös ennätysmäärä ohjelmaa, tähtivieraana maailman menestynein ratamoottoripyöräilijä Giacomo Agostini. Nähtävillä ja kisaamassa on myös suuri joukko muita mp-urheilun kansallisia ja kansainvälisiä idoleita.
Lue lisää ›
Uutiset
Jokainen, joka on matkannut moottoripyörällä Keski-Euroopassa oli kyse sitten esimerkiksi Ranskasta tai Itävallasta tietää, miten hankalaa motoristin on maksaa tietulleja. Ensin hanskat pois, sitten kaivat tankkilaukun jostain taskusta tai lokerosta kolikot esiin ja suoritat maksun. Yleensä on kuuma ja ajoneuvojono painaa päälle. EU:n yhtenäinen tietullijärjestelmä poistaa ongelman, kun jatkossa tarvitset vain yhden laitteen, joka välittää tapahtuman automaattisesti tarvitsematta erikseen pysähtyä.
Lue lisää ›
Uutiset
Mikäli et ole helposti ujostelevaa sorttia vaan paremminkin nautit katseitten keskipisteenä olemisesta, Helmet Dawgin Batman-kypärä voisi olla osuva hankinta. 'Holy Jitterburgs' sanoisi Robin ja tilaisi kypärän!
Lue lisää ›
Uutiset
Moottoripyörän huoltamiseen tarvitaan mielellään kuiva ja lämmin sisätila. Jos olet suunnittelemassa moottoriremonttia, se on ainoa vaihtoehto varsinkin talvella. Kannattaa silti henkilökohtaista turvallisuuttasi edistävistä syistä sekä parisuhteen säilymisen kannalta lukea tämä teksti, jos olet harkinnut projektin toteuttamista keittiössäsi.
Lue lisää ›
Uutiset
Englanninkielisessä maailmassa - joka tietysti on osa meidänkin kielikuvastoamme - moottoripyöräilijä voi olla 'biker', 'motorcyclist' tai 'rider'. Joka tapauksessa osa motoristeista voi olla mitä tahansa näistä pahoittamatta mieltään, osalle nimityksen nyanssit ovat kovin yksiselitteisiä ja tarkkoja. Tämän saivat huomata Oxfordin englanninsanakirjan julkaisijat.
Lue lisää ›
Uutiset
Ducatin nykyinen maahantuoja Ducati Finland uskoo pyörien ja varaosien hintojen laskun siivittävän merkin myyntiä Suomessa.
Lue lisää ›
Uutiset
Ranskan presidentti Francois Hollande joutui taannoin suhdekohun uhriksi, kun hänen kerrottiin kyydinneen tyttöystäväänsä skootterilla ympäri Pariisia. Vaikka hänen vaimonsa ottikin asian raskaasti, Ranskassa suhtautuminen tämäntapaisiin asioihin on erilaista. Sitä osoittaa sekin, että presidentin käyttämä kypärä on saavuttanut ostajakunnan parissa tavattoman suosion.
Lue lisää ›
Uutiset
Perinteinen ja hyväksikoettu tapa kaasuttaa moottoripyörällä eli näppärä ranneliikkeen käyttö uhkaa jäädä historiaan. Inoveli on tehnyt kaasuvaijerilla varustettuihin moottoripyöriin sopivan peukalolla käytettävän kaasukahvan. Mitä etuja ja haittoja ranskalaisvalmistajan tuotteessa voi olla?
Lue lisää ›
KTM kertoi moottoripyörämyyntinsä kasvaneen 15,6 prosenttia vuonna 2013. Menestyksen suurin syy oli laajentuminen Aasian ja Etelä-Amerikan markkinoille.
Lue lisää ›
Uutiset
Tiistaina puoleltapäivin motoristi karkasi Turussa poliisilta tämän päätettyä tarkastaa ja pysäyttää pyörän. Paon aikana motoristi aiheutti vaaratilanteita ajamalla mm. kevyen liikenteen väyliä pitkin.
Lue lisää ›
Uutiset
Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa twiittasi tänään tiistaina Euroopan parlamentin liikennevaliokunnan vahvistaneen sen, että Suomi välttyy moottoripyörien katsastuspakolta.
Lue lisää ›
MV Agusta julkisti eilen videonpätkän tulevasta Dragster 800:sta. Yritys rakentaa huumaa mallin ympärille mainostamalla sen olevan tarkoitettu 'vain adrenaliiniaddikteille'.
Lue lisää ›
Toimintaelokuvilla mainetta niittänyt näyttelijätär Milla Jovovich ajaa uudessa Survivor-elokuvassa BMW R nine T -moottoripyörällä. Jovovich on laittanut Facebook-tililleen kuvan hänestä ja Beamerista sekä videonpätkän ajoharjoittelustaan. Se osoittaa, että ajo-opettelu taitaa olla yhtä vaikeaa kaikille.
Lue lisää ›
Uutiset
Paremmuuden syynä on hämmentävää kyllä se, että alkoholin vaikutuksen alaisena liikenneonnettomuuksissa kuolee koto-Suomessa prosentuaalisesti vähemmän motoristeja kuin USA:ssa. Parantamisen varaa on silti meilläkin.
Lue lisää ›
Tutkimuslaitos Navigant Research uskoo maailmanlaajuisen sähköisten ajoneuvojen valmistuksen laajenevan merkittävästi vuonna 2014. Etualalla häärivät isot loistoautojen valmistajat, kuten Audi, BMW, Cadillac, Mercedes, Saab, Volvo, jotka esittelevät ensimmäiset täyssähköautonsa tänä vuonna. Taustalla on autonvalmistajien hakeutuminen monille rinnakkaisille markkinoille, joka liittyy sähköajoneuvon helppoon kytkettävyyteen heidän omien viihde- ja informaatiopalvelujensa alle. Sama koskee tietysti moottoripyöräteollisuutta.
Lue lisää ›
Uutiset
Jokainen meistä on kaatanut moottoripyörän joko paikallaan tai ajossa. Jos oletetaan, että mitään vakavampaa ei tapahtunut, niin miten nostaa pyörä pystyyn? Pyörä painaa helposti kaksi - kolme-, jopa neljäkinsataa kiloa. Onneksi on keinoja, vaikkei apuvoimia olisikaan näkyvissä. Kolahdus omalle ylpeydelle on vaikeammin selätettävissä.
Lue lisää ›
Uutiset
Kaikkien aikojen menestynein ratamoottoripyöräilijä Giagomo Agostini tulee MP-messuille Moottoripyörämuseon vieraana. Hän on paikalla sekä lauantaina että sunnuntaina museon osastolla. Paikalla on myös Jarno Saarisen leski Soile Karme.
Lue lisää ›