– Voittajapyörä oli erittäin hieno moderni versio klassisesta chopperista. Yksityiskohdat, kuten kaksi-yhteen-pakoputki messinkiviimeistelyllä, lisäsi ilmeeseen sporttisuutta. Matalan jousituskeskeisen hard tail -ratkaisunsa ansiosta pyörä on lunastanut valokeilapaikkansa, totesi asiantuntijatuomari Nicholas Bech.

Winston Yeh kommentoi kisan antia seuraavasti: ”Minuun tekivät vaikutuksen erityisesti ne pyörät, joiden rakentajat olivat noudattaneet samaa konseptia läpi koko pyörän. Nämä pyörät näyttivät tasapainoisilta. En toivo näkeväni nähdä pyörää, jossa esimerkiksi etuosa on trackerista ja takaosa cafe racerista”.

Robert Fauske edustaa voittoisaa Harley-Davidson Kristiansandia: “Tämä on valtava tunnustus. Olimme aloittaneet Harley-Davidson-jälleenmyyjänä vasta 7 kuukautta ennen kuin Battle of the Kings -kisa alkoi. Motoristeina brändi on meille rakas. Emme ole koskaan rakentaneet aikaisemmin pyörää, mutta meillä oli visio. Kaikki meillä osallistuivat projektiin, mutta oli silti haaste saada työ valmiiksi annetussa ajassa viimeisten osien saapuessa vain päivää ennen deadlinea. Lisäksi maalaus epäonnistui ja jouduimme uusimaan sen vain kolme päivää ennen kuin osallistumisaika umpeutui. Tämä opetti kuitenkin meille, kuinka työskennellä yhdessä paineen alla. Uskon, että olemme kaikki ylpeitä tästä pyörästä. Sen rakentaminen todella hitsasi meidät yhteen. Huusimme kaikki ääneen, kun saimme kuulla, että voitimme kisan”.

Harley-Davidson Kristiansandin voittajapyörä.

Suomi oli mukana kisassa ensimmäistä kertaa Harley-Davidson Tampereen ja Harley-Davidson Oulun voimin. Harley-Davidson Oulu sijoittui kisassa toiseksi pyörällään SuperScrambler.

Battle of the Kings -kisan alkuerät on jaettu alueittain. Kaikkien alueiden voittajat etenevät finaaliin. Tämä pidetään Milanon EICMA-näyttelyn yhteydessä marraskuussa 2018.