Lit Motorsin konsepti kantaa mallinimeä C-1 ja yrityksen edustajat näkevät sen liikkumisen tulevaisuutena. Ajatus perustuu Danny Kimin huomioon siitä, että iso osa maailman ihmisistä liikkuu kaksipyöräisillä. Kun useimmat ajavat yksin, auto on turhan massiivinen kapistus moiseen. Katettu sähköinen ja siten ekologinen moottoripyörä on urbaania tulevaisuutta. Siinä kuljettaja on säältä suojassa ja muutenkin turvassa.

C-1 on täysin itsebalansoituva, eli pysyy pystyssä itsekseen ja siinä on auton kaltainen turvallisuus ja intuitiivinen autonomainen käyttömukavuus. Nimi tulee kuulemma muuttumaan ennen julkistusta, C-1 on pelkkä työnimi.

Sukkela sukkula

Taakse mahtuu yksi matkustaja sekä matkatavaraa saman verran kuin voi ottaa mukaan lentokoneseen.

C-1 toimii kuten moottoripyörä eikä se vie kaistalla myöskään sen enempää tilaa liikenteen seassa ja pysäköidessä se mahtuu samaan tilaan kuin moottoripyörä. Sähkömoottorit on sijoitettu napoihin, jolloin saadaan matala painopiste ja ne vievät vähemmän tila.

Täyssähköisen C-1:n huippunopeus on yli 160 km/h ja sen toimintasäteeksi luvataan noin 300 km yhdellä latauksella. Latausaika vaihtelee latausjännitteen mukaan. Se on 220 V jännitteellä noin neljä tuntia ja 500 voltin pikalatauksella noin puoli tuntia niin, että akku on 80 % täynnä. 

Gyroskooppi se olla pitää

Laitteen suuri salaisuus on patentoitu kahteen gyroskooppihyrrään pohjautuva vakauttamisjärjestelmä. Siinä käytetään kahta vauhtipyörää, jotka pyörivät yli 10 000 kierrosta minuutissa ja tuottavat huikean 1762 Nm:n väännön. Sen avulla kontrolloidaan laitteen kallistumista ja nojautumista. Näiden varassa C-1 pystyy nojaamaan kaarteissa ja ne pitävät sen pystyssä jopa törmäystilanteessa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että pyörä ei tällöinkään lähde kierimään esimerkiksi itsensä ympäri.

Gyroskoopit tuottavat huikean 1762 Nm:n väännön.

Gyrojen avulla laite pysyy pystyssä myös silloin kun pysähdytään, ja pysäköinnin ajaksi pyörä parkkeeataan eräänlaisen laskutelineen varaan. Pyörässä on myös pakki.

Mittatietoa

C-1 on 2,8 metriä pitkä, 1,4 m korkea, metrin levyinen ja painaa 350 kg. Mitat eivät ole kovinkaan poikkeavat tavalliseen moottoripyörään verrattuna.

Akkuina käytetään tällä hetkellä litium-rautafosfaattiakkuja, mutta tavoitteena on päivittää akkuteknologiaa sitä mukaa kuin uusia parempia optioit tulee saataville. KERS-järjestelmä otta energiaa talteen jarrutettaessa,

Turvallisuus on myös otettu huomioon pyörän suunnittelussa. Laitteessa on turvavyöt, runko on metallia ja ovien kohdat vahvistettu. Tulossa on myös lämmitys- / ilmastointilaite, joka meidän olosuhteissamme onkin melko välttämätön edellytys.

Arvioitu hinta ilman veroja on noin 24 000 dollaria Yhdysvalloissa.

Kieltämättä laitteen mittasuhtet ovat paikallaa.