6. Pukeudumme näyttääksemme viileiltä
Tähän löytyy monta erilaista esimerkkiä kumoamaan väitteen todenmukaisuuden. Ensinnäkin kaverini Jaska, joka edelleen ajaa samalla englantilaisella rasvakangastakilla ja -housuilla, jotka hän peri isältään. Tämä puolestaan oli hankkinut ne jo varmaan 50-luvulla. Jaskan lähestymisen tuntee nykyään hajusta. Kaikki meistä eivät halua olla muodikkaita, vaan tyytyvät siihen, mitä heillä on. Jos joka kesä ajaa 10 000 kilometriä ja homma toimii, niin miksi vaihtaa? Vaikka puku ei alunperinkään pitänyt sadetta, nykyhetkestä puhumattakaan. Toimii kuitenkin hyvin helteellä. Kukaan ei enää pysty muistamaan, minkä värinen Jaskan ajoasu alunperin oli, ja muistuttiko se tosiaan uutena muodoltaan perunasäkkiä tai kulahtaneesta hirventaljasta tehtyä sipulipussia.
Osa motoristeista suhtautuu pukeutumiseen hyvin vakavasti ja ottaa sen paitsi tarkenemis- tai lämpötilanhallinta-asiana, myös turvallisuusnäkökulmasta. Osa turva-asuista oli varsinkin takavuosina melko machon näköistä, nykyään nekin ovat parhaimmillaan asiallisen tyylikkäitä.
Aina on olemassa lisäksi ryhmässä kuin ryhmässä ihmisiä, jotka oikeasti haluavat olla coolin näköisiä ja hankkivat ajovarusteet ja moottoripyöränsä siitä näkökulmasta. Se suotakoon heille, se on ihan oikein, se lämmittää muidenkin motoristien silmiä. Mutta älkää yleistäkö sitä koskemaan meitä kaikkia. Älkääkä ainakaan Jaskaa.
Lisäksi on tietysti joukko ihmisiä, joiden värinäkökyky tai värien ja muotojen tulkinta on erilaista kuin muilla, ja jotka onnistuvat sekoittamaan eri värejä ja tyylejä asuissaan tavalla, joka tuo mieleen protesoitu vogoni Jeltsinin Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta. Mutta se on heidän makuaan, jolle muut eivät voi mitään, vaikka silmiin sattuukin.
Sitäpaitsi kannattaa muistaa, että monet ajoasut ovat todella kuuman näköisiä sopivaan varteen puettuna.
5. Olemme kaikki kuumaverisiä stunttaajia
Moni meistä on tietysti joskus (salaa) nautiskellut wheelien tai stoppien tekemisestä tai polttanut ilolla kumia siellä sun täällä. Ne ovat hauskoja juttuja suljetulla alueella, mutta rajallisena annoksena. Monet ovat varmaan myös kokeneet tahattoman wheelien, kun haukannopea ja kyydissä olevan mimmin ilahduttamiseksi/iskemiseksi tarkoitettu viereisen Porschen seisomaan jättävä äkkilähtö liikennevaloista onkin saanut uusia tasapainoilun muotoja vahinkowheelien iskettyä kuin salama, Flash Gordonia lainataksemme. Etupään alastulo jostain sieltä korkeuksista rikkoo yleensä jotain, vähintään teleskooppien stefat tai putket, vähintään kuitenkin ylpeyden, joka saa parantumattoman kolauksen. Naisen reaktioista emme viitsi edes mainita, varsinkaan jos episodi päättyy kaatumiseen ja läheltä piti - tilanteeseen viereisellä kaistalla ja takaatulevien autojen kanssa.
Jokaisen täytyy kuitenkin tehdä munauksensa itse. On turha kuvitella, että tämänkään surullisen esimerkin kertominen auttaisi ketään aloittelevaa motoristia yhtään missään.
Mutta aniharva moottoripyöräilijä tekee wheelieitä, stoppieita tai burnouteja julkisella tiellä. Ja vielä harvempi saisi tehdä. Joten tässäkään ei oikein ole ainesta yleisstereotypiaan motoristista. Ennemmin päinvastoin.
4. Kaikki motoristit videobloggaavat
Näinä päivinä vaikuttaa siltä, että jokaisella vastaantulevalla motoristilla on kypärän katolla GoPron tai jonkun muun toimintakameravalmistajan tuotos. Onneksi näin ei kuitenkaan elävässä elämässä ole, sillä kuka uskaltaisi enää liikkua missään motoristiporukassa, jos kaikki toilailut tulisivat ikuistetuiksi.
Sitäpaitsi YouTubessa voi käydä ihan omin silmin katsomassa muitakin kuin motoristivideoita ja toteamassa, että valtaosan niistä olisi voinut jättää kavereitten ja katsojien säästämiseksi kuvaamatta.
Hyvän videon tekeminen vaatii ennakkosuunnittelua ja kurinalaisuutta. 16 tunnin yhtämittainen otos ajelusta esimerkiksi Pohjanmaan lakeuksilla ei välttämättä täytä elokuvallisesti kerrottavan draaman vaatimuksia eikä siten aiheuta hirveitä säväreitä. Videobloggaaminen on vaikeaa jo siksikin, että aniharvalla riittää aikaa tai intoa katsella muutamaa minuuuttia pidempiä tuotoksia.
Jos on hyvä videobloggaaja, niin asia on tietysti eri, mutta harva ammatikseenkaan sitä tekevä tuottaa huippulaatuista tarinaa kerta toisensa jälkeen. Niin että kannattaa miettiä pari kertaa, ennenkuin alkaa tekemään moista miltään elämänalueelta. Ainakaan Jaskan ei enää kannattaisi digitoida niitä vanhoja 70-luvulla otettuja kaitafilmejään. Mutta sillekään emme voi mitään. Ehkä on niin, että jos vbloggauskärpänen iskee, se on menoa. Ja muut vain sitten joko kärsivät tai nauttivat tuotoksista.
Toisaalta, jos siitä oikeasti saa iloa elämäänsä, niin miksei. Ja motoristien näkökulmasta kyse voi olla myös turvallisuudesta. Mutta niin, kaikki motoristit eivät (ainakaan vielä) videobloggaa. Sitäpaitsi moni kuvaa ajoreissujaan vain itselleen. Aivan kuten ajammekin vain itsellemme ja itseksemme.
3. Motoristit vihaavat autoja
Suomessa melkein joka motoristin on pakko myös autoilla, koska moottoripyöräily on ymmärrettävistä syistä hankalaa talvella. Ja joskus kyllästyy kesälläkin loputtomiin sateisiin. Niin että kyllä, meillä saattaa olla jonkin sortin viha/rakkaussuhde autoihin, mutta useimmat motoristit pitävät tavattomasti autoistakin. Eri juttu on, että monella motoristilla rahankäyttö painottuu moottoripyöriin ja autoon taas sidotaan pienin mahdollinen kohtuullisen luotettavan liikkumisen takaava rahamäärä.
Kerrottakoon tässä vielä, että siinä missä moottoripyörää huollamme ja hoivaamme kuin kukkaa kämmenellä, suhtautuminen autoon saattaa olla hieman huolettomampi.
Mutta se, mikä on monesta motoristeista riippumattomasta tuutista käsin todistettu on, että motoristit ovat yleensä merkittävästi parempia autoilijoita kuin pelkästään autolla liikenteessä suhaavat. Motoristeille se on aina ollut itsestäänselvyys, koska jotta moottoripyörällä pysyy hengissä, joutuu oikeasti olemaan hereillä liikenteessä ja ottamaan muut tielläliikkujat sekä kaiken mahdollisen koko ajan huomioon, jotta henkikulta jotenkin säilyisi.
Ehkä ärtyisyys autoja kohtaan onkin oikeasti ärtyisyyttä tietyntyyppisiä autoilijoita kohtaan: sellaisia, jotka eivät huomioi muita liikenteessä vaan ajavat sokeina ja kuuroina aivan kuin tiellä ei muita käyttäjiä olisikaan. Samaan kastiin kuuluvat hännässäroikkujat, pakkomielteisesti motoristeja ohittelevat, kännykkään ilman luureja puhuvat ja / tai ajaessa tekstiviestittelevät henkilöt humalassa ajavista autoilijoista puhumattakaan.
2. Olemme tieraivoa täynnä olevia barbaareja
Kaikilla saattaa hihna palaa jossain vaiheessa liikenteessä. Tämä voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun joku tempaisee autolla kolmion takaa eteemme niin, että emme ehdi väistää, tai kiilaa motoristia "opetusmielessä", tai tönäisee valoissa pyörän nurin, kun ajaa liian lähellä eikä ehdi pysähtyä.
Olemme haavoittuvampia kuin muut tielläliikkujat, ja se saattaa tehdä meidät herkäksi tilanteissa, joissa liikenneoikeuksiamme suruttomasti poljetaan. "En nähnyt" kuulostaa korvissamme siltä että sanoit "en välittänyt nähdä". Ja se saattaa lämmittää rauhallisenkin motoristin nollasta sataan alle sekunnin. Sitä nimittäin kuulee aivan liikaa, ja yleensä sen seurauksena on vakava loukkaantuminen tai kuolema. Emme silti väitä, että kukaan tahallaan toimisi noin. Tarkoitan sitä, että ärtymys harvoin lähtee meistä itsestämme johtuvista syistä, joten heikosti kelpaa tämäkään uskomus yleistyksen aiheeksi.
Ja vain äärettömän harvoin tämäkään raivo purkautuu toiminnaksi, yleensä tilanne jää korkeintaan sanasodan asteelle, jos yltyy sinnekään asti, sillä ymmärrämme kyllä, että ihmiset tekevät inhimillisiä virheitä. Teemmehän niitä itsekin - myös liikenteessä. Meidän tekemämme virheet yeensä vain koituvat lähinnä omaksi kohtaloksemme, aniharvoin muiden.
1. Kaikki, jotka ajavat moottoripyörällä halajavat kuolla
Moottoripyörät ovat vaarallisia väärin käytettyinä, joten tuntuu hullulta, että joku vapaaehtoisesti suostuisi ajamaan niillä ja laittamaan elämänsä likoon.
Valitettavasti tätä kuolemanvaaran läsnäolon hyväksymistä on vaikea selittää. Joillekuille se voi olla koko jutun juju. Useimmille se on asia, joka tiedostetaan, mutta turvallisen ajamisen eteen tehdään kaikki mahdollinen: hankitaan turvalliset ajovarusteet, opetellaan ajamaan kunnolla, pidetään pyörä kunnossa ja suhtaudutaan asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Osa haluaa vain unohtaa koko riskin olemassaolon ja nauttia ajamisesta.
Perusasia kuitenkin on tuttu: "We ride to be alive", "ajamme tunteaksemme elävämme". Emme usko, että kukaan ajaisi kuollakseen. Ja siinä on valtava ero. Ero joka mahdollistaa syvän väreilevän hymyn huulillamme ajaessamme. Kaikki, jotka ajavat moottoripyörällä, haluavat elää!
Alunperin jutun kimmokkeena oli Motorcycle-centralin sivulla ollut juttu.