Morjesta.

Vihdoinkin saatiin kausi päätökseen Valenciassa.

Lähdettiin Espanjaan pari viikkoa etuajassa treenaamaan, kun meinasi tulla vähän turhan pitkä tauko ajamiseen.

Treenit meni todella hyvin ja sen myötä luotto kisaan oli hyvä.

Vapaissa harjoituksissa pääsin heti hyvään fiilikseen kisapyörän kanssa. Eka aika-ajoissa olin oman ryhmän kolmonen. Toisessa aika-ajossa sain puristettua ryhmän nopeimman ajan. Toisen ryhmän ykkönen oli hieman parempi niin mulle tuli toinen lähtöruutu kisaan.

Rico Salmela Jerezissä

Rico Salmela Jerezissä

Race1

Startti onnistui tosi hyvin ja otin "holet", eli johdin ekan kierroksen kunnes toisen kierroksen alussa vaihdevipu hävisi matkasta ja kisa jäi minun osalta siihen.

Race 2

Otin taas "holet" ja sain vääntää tosissaan kilpaa kärkiryhmässä. Kilpailun loppupuolella tiimikaveri kaatui edestä ja otin pienen loikan hänen pyörästään hiekoille. No se kisa oli siinä – voin kertoa, että otti päähän. Saattoi tulla muutama voimasanat. Jos jotain positiivista etsii niin vauhti on kohdillaan, mutta miten sitä hyvää tuuria voi treenata?

Nyt ajellaan koti-Suomeen ja aletaan keskittymään tulevaan. Mitä se sitten tuokaan tullessaan.

Terveisin

Tero&Rico Salmela

Rico Salmela.

Rico Salmela.