Saksalaisiksi elokuvakaupungeiksi mielletään usein Berliini ja Hampuri. Ovathan ne tunnettuja flmikouluistaan ja elokuvafestivaaleistaan. Toimintaelokuvien ja stunttien näkökulmasta Köln on kuitenkin vähintään yhtä mielenkiintoinen. Kölnin elokuvakouluun linkki tässä.

Toiminnallinen sunnuntai Kölnissä

Kölnissä pääpaikkaansa pitävä Action Concept on yksi maailman parhaimmista ja stuntpiireissä tunnetuimmista yrityksistä. Pienestä kahden miehen stunt-tiimistä kasvanut moninkertainen Taurus Awards -voittaja on myös paikallisten ylpeys. Jopa paikallisella aikido-salilla sana ”stunt” loi mielleyhtymän Conceptiin.

Action Concept ei ole ainostaan stunt-firma vaan tuotantoyhtiö. Heidän palveluvalikoimaansa kuuluvat kaikki yksittäisten kohtausten sunnittelusta kokonaisten tv-produktioiden tuotantoon. Palveluvalikoima on laaja cateringistä helikoptereihin ja kaikkeen siltä väliltä. Erityisenä tavaramerkkinään heillä on korkeatasoiset ja vaativat ajoneuvokohtaukset.

Alarm für Cobra 11 - Die Autobahpolizei” on Action Conceptin tuottama vaudikas saksalainen poliisarja, joka pyörii lähinnä televisiossa RTL-kanavalla. Sarjan kuvaukset näkyvät Kölnin katukuvassa ja olen muutamaan otteeseen käynyt seuraamassa heidän työskentelyään. Kun tiedotuslaput kuvauksista ilmestyvät tolppiin ja asuntojen oville kertomaan asukkaille, että pieniä häiriöitä liikenteessä ja melua on tiedossa, stuntille se merkitsee mielenkiintoisten toimintakohtausten seuraamismahdollisuutta. Joka kerta on kannattanut mennä katsomaan, vaikka herätys olisi sunnuntaiaamuna kello 6. Aina on ollut luvassa mielenkiintoisia ”setuppeja” ja sujuvaa kuvauspaikkatyöskentelyä.

Näin oli myös sunnuntaina 8.3 kotikatuni Bismarckstrassen varrella (samalla kadulla sijaitsee myös paikallinen elokuvakoulu). Kohtauksena oli nopeasti pääteltynä takaa-ajon alku.

Vaativa set up

Kahvilan terassilta käyntiin läheteneessä härdellissä oli mukana pari moottoripyörää, muutama tarkkuusajo (precision driving) kuvio, kolari, moottoripyörän rymistelyä baarituolien seassa ja jalankulkijoiden viimehetken väistö keulivan moottoripyörän alta. Lisäksi paikalla oli kymmenkunta stuntti/background action -autoa, joiden liikeet ja ajoitus piti saada toimimaan. Voidaan sanoa, että kyseessä oli aika vaativa set up, mutta Action Conceptin skaalassa mahdollisesti keskitasoa.

Kuvaustilanne oli hyvin organisoitu ja ammattimaisuus huokui toiminnasta. Liikenteenpysäyttäjistä lähtien kaikki olivat keskittyineitä, mutta kohteliaita ja rentoja.

Kuvausilmapiiri vaikutti miellyttävältä sivustaseuraajillekin.

Onnistunut stuntti on usein epäonnekas autoille ja moottoripyörille. Stunt-työllisesti on hyvä huomata, että harjojen varressa ovat palomiehet, jotka varmistavat tien kunnon normaalille liikenteelle. Kolarikohtauksissa tulee usein sirpaleita ja muuta romua. Eikä ole harvinaista, että öljyäkin valuu tielle. Palomiehet ovat paikalla myös sammutustehtäviä varten. Loukkaantumisen varalta paikalla oli myös ensihoitajia.

Onnistunut stuntti on usein epäonnekas autoille ja moottoripyörille. Stunt-työllisesti on hyvä huomata, että harjojen varressa ovat palomiehet, jotka varmistavat tien kunnon normaalille liikenteelle. Kolarikohtauksissa tulee usein sirpaleita ja muuta romua. Eikä ole harvinaista, että öljyäkin valuu tielle. Palomiehet ovat paikalla myös sammutustehtäviä varten. Loukkaantumisen varalta paikalla oli myös ensihoitajia.

Ajoituksen merkitys

Vaikka stuntit ovat sinällään mielenkiintoisia sellaisenaan, oli paljon kiinnostavampaa seurata miten ne saatettiin yhteen. Ajoitus on yksi stunt-työskentelyn mielenkiintoisimpia asioita. Kirjoitin siitä kirjassani kokonaisen kappaleen. Kuvauspaikalla näkyi hyvin, että homma oli valmisteltu viimeisen päälle ja kaikilla oli viimeistä solua myöten kokonaisuus hallussa.

Tavallaan myös stuntteihin pätee lennonopettajani lausahdus helikopterilentämisestä: ”Kyllä mä kenet tahansa apinan opetan tuota vetkulaa lentämään, mutta se onkin eri juttu, että hallitsee kokonaisuuden!” Ilmailumääräykset, aktivoidut vaara-alueet (jotka on syytä tarkastaa, jos ei halua lennellä esimerkiksi luotien tai kranaattien seassa armeija-alueella) sää, muu lentoliikenne, hätätilannereagointi ja kuvauslennolla tietenkin kuvaustavoitteet pitää saada toimimaan yhdessä.

Samanlainen tunne on kuvauspaikalla. Ei riitä, että teet hienon stunttisi. Stuntti pitää tehdä oikeaan aikaan suhteessa muihin stuntteihin ja tietenkin kameroihin. Ajoitus ja rytmi ovatkin käsitteitä, joiden ymmärtäminen on tärkeää isoissa kohtauksissa. Käsitteinä ne voivat tuntua abstrakteilta, mutta palaute tulee välittömästi jos ne eivät ole kohdallaan. Rytmin käsitteeseen ja ajoitukseen kuuluu myös kuvan sisäinen ja kerronnan rytmi, joiden huomioiminen on niinikään osa stunt-työtä.

Pakoon keuliva motocross-stuntti

Cobran kuvauksissa oli useitakin tarkan rytmin kuvia. Hyvänä esimerkkinä oli vaikkapa terassituolien keskeltä pakoon keulivan motocross-stuntin toiminnan taltioiminen. Kameroita oli kuvauspaikalla useita. Motocrossarin ajo keskelle täyttä ulkoterassia ja jatkon keulimalla poistuminen eli takaa-ajon alku kuvattiin kolmella kameralla useista kuvakulmista ja usealla kuvakoolla. Jotta kohtaukseen saatiin lisää jännitystä, niin lähtö aiheutti kolarin, tiiviitä läheltäpiti-ajoja ja yleistä sekasortoa.

Kaupunkialueella kuvatessa osa kaduista on tuotannon käytössä. Kuvauspaikan lähelle pitää saada valo- ja kamerakalustoa, stunttien varusteita ja tarvittavaa pelastushenkilökuntaa. Kuvauspaikkavastaava miettii tarkoin minne ambulanssit ja paloautot sijoitetaan. Jos heidän tarvitsee lähteä liikkeelle, silloin on usein kiire.

Kaupunkialueella kuvatessa osa kaduista on tuotannon käytössä. Kuvauspaikan lähelle pitää saada valo- ja kamerakalustoa, stunttien varusteita ja tarvittavaa pelastushenkilökuntaa. Kuvauspaikkavastaava miettii tarkoin minne ambulanssit ja paloautot sijoitetaan. Jos heidän tarvitsee lähteä liikkeelle, silloin on usein kiire.

Jatko kuvattiin yhdellä otolla, koska muutamat autot vauroituivat kolarissa. Vauhdin lisäämiseksi osa kameroista kuvasi moottoripyörää liikkuvasta kamera-autosta. Jalustalla olevat kameratkin tallensivat koko toiminnan, vaikka niillä oli päähuomio moottoripyöräilijän lähdön jälkeisessä toiminnassa. Rytmin huomasi olevan hallussa hyvin. Ottoja tarvittiin usein vain yksi ja runsaasta liikkuvien osien määrästä huolimatta ryhmä pysyi aikataulussa. Tämän ajoituksen onnistuminen saa tuottajan iloiseksi.

Onnistunut vierailu

Vierailu setissä, vaikkakin ulkopuolisena katsojana, oli kaikinpuolin onnistunut. Ei ollut vaikeaa myötäelää kohtausta stunttien nahoissa. Tuli vaihdettua muutama sanakin heidän kanssaan. Pulssi oli korkealla vielä illallakin. Tärkeintä oli kuitenkin energia ja inspiraatio, jonka superammattimaisen stuntryhmän työskentelyn seuraaminen antoi.

Tällä hetkellä minulla on työn alla viimeisteltävänä stunt-kirjani englanninkielinen versio ja yhtenä kirjoitusperiaatteenani on, että tekstin pitää syntyä vuorovaikutuksessa oikeiden kuvaustilanteiden kanssa. Tarkoitus on olla mahdollisimman konkreettinen. ”Action Conceptin” -setti on yksi parhaista mahdollisuuksista kirjoitusprosessin loppuvaiheen innoittajana. On myös mukava huomata, että kirjasta ei tarvitse ottaa mitään pois tai lisätä uutta. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä kokemuksen kruunasi 20 asteen miellyttävä maaliskuun alun sää. Kevättä ja Cobra Alarm 11:sta ehkä joskus Suomeenkin odoteltaessa.

Aiheesta aiemmin sivuillamme sekä listätietoa:

HP Virkki: Action! Stuntkohtausten suunnittelu ja kuvaus

Stunt-kirjan kotisivu.

The English version of the Stunt book can be found here. It will be published at the end of the Spring.

HP Virkin kotisivu.