– Aloitin mopolla 15 vuotiaana, aikaan kun kypäräpakko astui voimaan. Sitten tuli kevari, mutta kun tuli auto, niin moottoripyöräily jäi. Jossakin vaiheessa tuli olo, että on pakko hankkia taas kevari, joka vaihtui aika pian seiskapuolikkaaksi. Siitä lähtien välillä on ollut pyörä ja taas välillä ei, elämäntilanteista riippuen. Välillä oli pidempikin tauko.
Sitten löytyi puolisoni Teija. Hän hoksasi, että hänkin voisi olla kiinnostunut moottoripyöräilystä. Ensin kokeiltiin Spyderilla ja hän istui taakse kuin hansikas. Viikon päästä meille tuli ysisatanen Yamaha, joka oli meidän ensimmäinen yhteinen pyörämme. Sitten reissupyöräksi tuli Triumph ja siitä kohta suurempikoneinen malli. Teija selän alettua oireilemaan, tuli hänelle 70-luvun Hondasta tehty trike ja lisäksi yhteisenä harrastepyöränä on 80-luvun Ural, mutta tällä hetkellä sen kone ei pyöri, mikä on aika tyypillistä Uralille. Syksyllä tuli hommattua Royal Enfield ja ihan uutena hankintana vanha Honda CBR 1000, Tanja Wallin luettelee heidän nykyistä pyöräkantaansa.
– Minulle tarjottiin tilaisuutta osallistua toukokuussa Ladies´ Bike Clubin järjestämään MPEAK-kouluttaja-koulutukseen ja koska Royal Enfield ei ole paras mahdollinen pyörä juuri siihen tarkoitukseen, niin siksi tuli hankittua tuo Honda CBR 1000. Poikani ja meidän koira Sir Wiljami ovat innokkaita motoristeja, siksi sivuvaunumoottoripyörä on käytännöllinen, tosin se Ural ei tällä hetkellä mihinkään ketään kuljeta.
Keskustelun tuoksinassa kävi ilmi, että olet vahvasti ainakin kahden MP-kerhon toiminnassa mukana. Kuinka niihin ajauduit ja vielä lisäksi tämä oma kerhosi Pink Bats, mikä sen tilanne on?
Tanjan perustaman Pink Batsin kerhotunnus.
– Asun Pöytyällä, ja kun hommasin tuon Royal Enfieldin, niin huomasin että meidän naapurikunnassamme Loimaalla on kyseisen kerhon pääpaikka, Royal Enfield Owners Club Finland ry (REOCF ry). Kaksi kuukautta kerhoon liittymiseni jälkeen huomasin olevani kyseisen kerhon puheenjohtajana. Kyseisen kerhon toiminta ja tunnelma ovat itselleni hyvinkin sopivat, kun mottona on: "Tehdään itse". Ihan kuten tämä päälläni oleva kerhopaita, joka painettiin silkkipainoperiaatteella kuukausi sitten kerhon kesäpaidaksi.
– Lisäksi olin tutustunut Ladies`Bike Club - WIMA Finland ry:n toimintaan jo kaksi vuotta sitten ja koska oma prosessini sukupuolenkorjaukseen oli vielä kesken, kysyin varovasti LBC-Wima ry:n puheenjohtajalta Pirjo Kivimäeltä, että huolivatko he minua vielä tässä vaiheessa mukaan. Pirjo toivotti lämpimästi tervetulleeksi ja nyt olen LBC-WIMA Finland ry.n varapuheenjohtaja, jossa hoidan lisäksi muun muassa kerhon viestintää. Se johtuu varmaan siitä, että olen niin hiljainen, Tiina Wallin nauraa puhetulvan keskeltä.
– Teijan kanssa yhteistä prätkätaivalta aloitellessamme huomasimme, että niin sanottuihin sukupuolivähemmistöihin kuuluvana kynnys mennä mukaan kerhotoimintaan on hieman korkeahko, ja tästä lähti ajatus, että perustetaan sitten oma kerho - sellainen, missä voi olla vapaasti oma itsensä. Koska meidät luokitellaan nyt lepakoiksi eli lesboiksi, niin siitä tuli tietenkin assosiaatio pinkit (lempiväri...) lepakot eli Pink Bats.
– Suunnittelin itse logon, ranskanlilja on meidän merkki. Tein tämän, kuten kaiken muunkin itse, kysyin vain Teijalta, että kelpaako? Pink Batsejä ei ole haudattu, se vain kulkee hieman hitaammalla vaihteella tällä hetkellä. Yksi harkinnan arvoinen tavoite on hankkia viisi aktiivi-jäsentä ja hakea amerikkalaisen Dykes on Bikes -kattojärjestön alajäsenyyttä. Että ehkäpä jo ensi kesänä. Sen osalta varsinainen kerhotoiminta on toistaiseksi jäissä, kun nuo kaksi muuta kerhoa vievät osansa vapaa-ajasta. Ja pitää kyllä sanoa, että olen todella iloinen siitä, miten minut on otettu vastaan LBC-WIMA:n puolelta.