Hero Motor Corp:in ostos herättää luonnollisesti monenlaisia spekulaatioita. Erik Buell Racing tekee kahta moottoripyörämallia, 1190RX:ää ja 1190SX:ää, jotka ovat molemmat kalliin luokan moottoripyöriä. Myös niiden kehitystyö on kallista, joten oletettavaa on, että Heron tavoitteena on hyödyntää EBR:n organisaatiota ja tuotekehitysosastoa uusien omien malliensa kehittämisessä sekä tietenkin Heron vientimallien tuomisessa ja jakelussa USA:ssa.
Lähteiden mukaan Erik Buell on saanut täysipäiväisen työpaikan EBR:ssä ja koko tunnettu amerikkalainen brändi saa pysyä hengissä. Tämä on tietysti myönteinen uutinen merkin olemassaolevalle asiakaskunnalle.
Motorcycle Thailand aprikoi kaupan saattavan merkitä myös sitä, että EBR palaa kilparadoille, mutta se saattaa yhtä hyvin jäädä tapahtumatta, tai sitten toteutuu aikanaan Heron valmistamilla pyörämalleilla. Lähteistä riippuen intialainen Hero Motor Corp mainitaan joko maailman suurimmaksi tai toiseksi suurimmaksi moottoripyörävalmistajaksi. Kisaa ykköspaikasta käydään Heron ja Hondan kesken. Se ainakin tiedetään, että Hero on alkanut menettää markkinaosuuksiaan Intiassa Hondalla viime vuosineljännesten aikana.
Aiheesta aiemmin sivuillamme
Ei ole helppoa mp-valmistuksessa - Erik Buell Racing selvitystilaan
Myrskyvaroitus Intiasta: Hero aikoo tuplata myyntinsä v. 2020 mennessä