Teuvalta kotoisin olevat Veikko ja Anita Toroska ovat taivaltaneet yhteistä eloaan moottoripyörällä kulkien. Alkuun vauhti oli hurjempaa, nyt riittää hieman rauhaisampikin meno. Yhteensä pariskunnalla on ikää 152 vuotta, mutta moottoripyörällä mennään, niin kauan kun pyörän selässä pysytään. Tapasimme Veikko ja Anita Toroskan Karjalohjalla Gold Wing -treffenissä.

Veikko ja Anita Toroskan seurassa viihtyvät varmasti kaikki. Pariskunnasta huokuu rauha, lämpö ja etenkin toisen kunnioitus. Huumori on kaikissa tarinoissa alati läsnä. Se on hyväntahtoista, heitä itseään säästämättä. Tämän tästä kuulija purskahtaa nauramaan.

Toroskaiset palasivat juuri Gold Wing Clubin järjestämästä paraatiajosta, joka päätyi Fiskarsiin. Heti istahdettuamme pöydän ääreen aika menetti merkityksensä ja näiden tarinoiden äärellä olisi viihtynyt pidempäänkin. Ylös ehti kirjautua vain murto-osa, mutta tässä pieni palanen meidän kaikkien iloksi.

Moottoripyörällä vuodesta -56

– Monet aloittavat moottoripyöräilyn keski-iän kriisin yllättäessä, mutta itse olen ajanut vuodesta -56 lähtien. Mentiin vähän naisiin ja tällaista. Ajeltiin pyhisin ja ehtoosella. Silloin ei mitään suurempia ajoreissuja tehty. Moottoripyörällä mentiin tanssireissuihin kesät talvet, Veikko muistelee.

– Veikko rakastui minuun, kun menin hänen pyöränsä kyytiin. Mentiin niin lujaa, että huivitkin putosi kaulasta. Naimisiin mentiin vuonna -61, Anita nauraa.

– Siitä lähtien olemme ajaneet yhdessä aina, Veikko tarkentaa.

– Gold Wing on ollut vuodesta -83, Sitä ennen ajettiin 750-kuutioisella Hondalla, ja isävainaan Jawalla tämä nainen hurmattiin, lisää Veikko iloinen pilke silmäkulmassa.

– Silloin santa lensi, nyt ei mennä soralle vahingossakaan, jatkaa vielä Anita.

– Vaihdoin "tuutin" vm. -81 Gold Wing 1100:en. Sillä ajettiin 25 vuotta, kun tuli hinku nuorempaan malliin. Nykyinen pyörä on ollut 6-7 vuotta. Ostettuani ensimmäisen Gold Wingin vuonna -83 liityimme kerhoon saman tien ja aloimme kiertää Gold Wing -treffeneitä, aina kun vain päästiin lähtemään, kertoi Veikko.

– Olen ammatiltani parturikampaaja ja treffeneille päästiin lähtemään vasta lauantaina töitteni jälkeen. Kun päästiin perille, niin aina kuului, että nyt Toroskat tuli, lisäsi Anita.

– Nuorena mentiin niin lujaa, että huivitkin putosivat, nykyään rauhallisempi vauhti riittää.

Muutama sana riittää

– Aluksi toiminta oli hyvin pientä täällä Suomessa, mutta vuosien myötä laajentunut. Kotimaisten treffeneiden lisäksi olemme käyneet Virossa, Saksassa, Latviassa, Liettuassa ja Italiassa, Veikko listaa.

– Ja hyvin on pärjätty. Jonkun sanan kun osaa ja panee sormilla lisää, niin hyvin on tullut ymmärretyksi. Ollaan tämmöisiä höperöitä. Kerrankin ulkomailla ollessamme ei ymmärretty ruokalistasta mitään, niin katsottiin viereiseen pöytään ja osoitettiin, että otetaan tuollaista. Se oli kyllä merkillisin kala, mitä olen koskaan syönyt, kertoo Anita ja nauraa päälle.

– Veikko jaksaa ajaa pitkiäkin matkoja. Itse välillä nukun takapenkillä. Kerrankin kun mentiin Inariin, niin pysähdyttiin kuusi kertaa kusella ja sitten jo oltiinkin perillä, Anita muistelee.

– Tunnen, kun kypärä kopsahtaa selkääni vasten, niin silloin tiedän että Anita nukkuu ja pitää ajaa rauhassa, lisää Veikko.

– Veikko on niin turvallinen kuski. Veikko tasaa, kun moon niin hätähinen, kehuu Anita.

– Naapurit sanoo, että ootta hulluja, Anita täräyttää.

– Nytkin kysyivät, että ette suinkaan moottoripyörällä lähde, Veikko lisäsi.

Gold Wing -porukassa ei ole kiire

– Niin kauan mennään, kun pyörän päällä pysytään. Täällä saa ystäviä ja Gold Wing -porukan kanssa ei ole koskaan kiire. Ajetaan, niin kuin säännöt sanovat, Anita kehuu.

– Riippuu ilmoista, kuinka paljon ajetaan. Tänä kesänä ei ole paljon kilometrejä kertynyt. On ollut niin huono kesä. Vuodessa tulee noin 4-5 000 kilometriä, joskus vähän enemmänkin, Veikko listaa.

– Vaikea sanoa, mikä reissuista on ollut paras. Kaikki niin sopivia, Veikko miettii.

– Vaikea valita, myöntää Anita.

Veikko Toroska palkittiin vanhimpana paikalle ajaneena kuljettajana.

– Puolan reissu oli hyvä. Italian reissu oli liian kuuma, mutta molemmat hyvin järjestettyjä. Mukavaa on ollut, mukavia ihmisiä. Esimerkiksi kun olimme Puolassa ja piti motskaria vähän huoltaa, niin heti tuli apua, Veikko kehuu.

– Kaksi kesää sitten Italiassa, huomattiin että Venetsiaan on vain 200 kilometriä, niin pamautettiin sinne, Anita lisää.

– Muutenkin ajetaan silloin kun tuntuu hyvältä. Rannikolla on hyviä kalaravintoloita. Ajelemme viikonloppuisin pitkin rannikkoa ja käymme syömässä hyvät ruoat. Matkaa tulee helposti mukavat 200-300 kilometriä, Veikko laskee.

– Mukavia reissuja kaikki. Ja tuoki on tuommoinen höpönassu, niin ei sitä muuta tarviikkaan, lisää Veikko lopuksi katsoen hellästi Anitaa.

Useat ihmiset käyvät heittämässä sanan pari juttustelumme keskellä. Kaikesta näkee, että Toroskat tunnetaan hyvin näissä ympyröissä. Illalla palkintoja jaettaessa yksi palkituista oli Veikko. Hän sai kotiin viemisiksi pokaalin, joka ojennettiin vanhimmalle paikan päälle itse ajaneelle kuskille. Veikko sai vastaanottaa palkintonsa valtavien aplodien ja kannustavien huutojen säestämänä.

Nuorin paikalle ajanut Wingi-kuljettaja oli puolestaan 26-vuotias Grobelny Mateusz Puolasta.

Kiitos vielä hauskasta juttutuokiosta molemmille Veikko ja Anita Toroskalle.