– Voisivathan nämä ilmat olla vähän paremmat, Antti Jutila, kaikkien Rymynä tuntema totesi. – Alunperinhän Latoajo, Kotanen ja Hailuotoajo järjestettiin peräkkäisinä viikonloppuina, mutta kun tuo Latoajon päivämäärä oli syyskuun puolella, niin päätimme siirtää sitä, että kelit olisivat varmemmin lämpimämmät.
Ihailimme yhdessä Latoajojen tunnuskuvaa, logoa joka löytyy kokoontumisen T-paidasta.
– Sen on suunnitellut Ähtärissä asuva Peppi Seraidakis, taitelija, joka on kreikkalaista syntyperää, kertoo Seinäjoen matkamoottoripyöräilijöiden puheenjohtaja Kaisu Salo.
Ihan näin nopeasti nimen selvittäminen ei tapahtunut, sillä kukaan ei tuntunut muistavan tismalleen oikein kuin suunnittelijan etunimen. Muutaman puhelun jälkeen lopulta löytyi henkilö, jolla oli "varma tieto" asiasta.
Riskinottoa
Kurikan Pitkämönrannan leirintäalueella järjestetty kokoontumisajo oli jo 45. Seinäjoen matkamotoristit on järjestänyt kokoontumisajoa monilla eri paikkakunnilla ympäri Etelä-Pohjanmaan vuosikymmenten myötä. Paikkaa on vaihdettu lähinnä pakon sanelemana. Leirintäalue on saattanut lopettaa tai vaihtaa omistajaa, jolloin kustannukset ovatkin kasvaneet kohtuuttoman suuriksi.
Rymy muistaa, miten joskus on täytynyt ottaa tavaraa velaksi, että kokoontumisajo on pystytty järjestämään. Latoajo on yksi halvimpia kokoontumisia, missä aamupalat ja ruokailu kuuluvat hintaan. Lehtisen tavaratalosta Seinäjoelta kerho joutui joskus aikanaan ottamaan velaksi 18 000 markan edestä ruokatarvikkeita.
– Kauppias totesi, että meillä on maanantaihin asti aikaa maksaa rahat takaisin, Jutila kertoo.
Se on epäilemättä saanut toimimaan asiassa tarkasti.
Riskit ovat isot kokoontumisajoja järjestäville kerhoille. Enimmillään Latoajo on koonnut noin 500 innokasta motoristia. Normaali osanottajamäärä on viime vuosina ollut noin 300-350 henkilöä, joten tämän vuoden noin 140 on toivottavasti pitkään aikaan alhaisin.
Joka tapauksessa kerho joutuu arvioimaan tulijamäärän etukäteen ja ilmoittamaan sen leirintäalueelle, joka varautuu ilmoitettuun väkimäärää vastaavaan ruokailijamäärään ja laskuttaa ennakoidun mukaan, joten tappion riski on ilmeinen.
Kävimme pyörähtämässä leirintäalueen terassilla, missä väkijoukko istui mukavasti iltapäivää trubaduuria kuunnellen ja virvoitusjuomia nautiskellen.
Vanhat tutut Mellu ja Tuke olivat jälleen kerran matkassa Honda Valkyriellaan telttoineen ja maskotteineen. Asiat olivat mallillaan, joskin Tuke pohti vakavissaan pyörän vaihtamista vuosimallin 2004 Honda Valkyrie Runeen. Tämä on jo 1800-kuutioisella moottorilla, kun vanhan mallin Valkyrieta tehtiin 1500-kuution koneella.
Vanhalle Valkyriellekin olisi jo ottaja tiedossa. Vaikeita asioita, vaikeita asioita päätettäväksi.
Mellu joka tapauksessa otti valokuvaajan roolin ja ryhtyi kuvaamaan toimittajia vuoroin vieraissa -periaatteella.
Ilmapatjan paikkaamista perunajauholla
Samassa "telttapihassa" heidän kanssaan majaili myös mies, joka ryhtyi perunajauholla paikkaamaan vuotavaa ilmapatjaansa, vaikka liimaakin olisi ollut tarjolla, sekä jonkin verran myös hyviä neuvoja, kuten että "reiät löytää helpoimmin, kun kaataa litran vettä patjan sisään".
Miehen nimi jäi epäselväksi, kiitos myöhemmin iskeneen sadekuuron, joka sopivasti sotki muistiinpanoja. Esittelemme hänet kuitenkin tässä "Tornisena", ja toivomme, että joka tietää asian oikean laidan, oikaisee sen meille. Näin myös lopulta kävi, eli hänen oikea nimensä on Helminen, kiitos Iskin.
Ilmapatjaepisodissa oli suurena apuna Iskin intiaanihapsustongaiseen moottoripyörään liitetty sähköinen kompressori. Helminen ajoi sopivasti ilmaa patjaan ja jäi odottelemaan, riittikö paikkaus vai ei.
– Kunhan nyt 3-4 tuntiakin pitäisi, niin saisin yöllä vähän nukuttua.
Edellisenä yönä unet olivat jääneet vähiin, kun patja oli yllättäen tyhjentynyt. Littanalla patjalla on vaikea saada unta, kuten niin monet kokemuksesta tietävät kertoa.
Loukkaantuminen Puolassa
Helmisen ajot olivat edellisenä kesänä jääneet väliin, kun mies oli joutunut vakavaan onnettomuuteen Puolassa sitä edellisenä kesänä.
– Ihmettelin pahaa oloani ja ajoin varsin sekavasti, kunnes sitten lopulta törmäsin, ja olkapäästä irtosi luu paikaltaan. Jouduin sairaalaan, jossa minut kuvattiin, ja selvisi, että minulla oli erittäin paha keuhkokuume. Siitä johtui siis sekava tilani, joka oli syynä onnettomuuteen. En muista kyseisestä päivästä kuin hämäriä välähdyksiä.
– Onni onnettomuudessa oli, ettei minulle käynyt pahemmin. Huonolla tuurilla olisin voinut menettää henkeni onnettomuudessa. Seuraavat pari viikkoa vierähtivät sairaalassa Puolassa, jossa keskityttiin hoitamaan keuhkokuumetta pois.
– Kotimaassa minut sitten lopulta leikattiin. Ensimmäisen kerran vasta keväällä. Asiat etenivät hitaasti osin siksikin, että leikkaaminen edellytti nukuttamista, ja minulla oli niin lyhyt aika keuhkokuumeesta, ettei nukuttaminen tullut kysymykseenkään.
– Ensi leikkauksen jäljiltä olkapää alkoi mätiä, joten se jouduttiin avaamaan uudestaan ja myös leikkaamaan uudelleen. Lopulta eri vaiheiden jälkeen olkapää tuli kuntoon. Erikoiseksi koko episodin teki se, että vaikka Puola on sairaalabakteerien kannalta yksi mustimpia maita Euroopassa, olkapäässäni ei ollut uumoiltua sairaalabakteeria, vaan jäi ikuiseksi arvoitukseksi, mikä mätimisen aiheutti.
Nyt mies on joka tapauksessa suurinpiirtein kunnossa, ja kilometrejä taittuu. Myös onnettomuudessa murjoutunut pyörä on ajokunnossa. Sen sijaan makuupatjan ilmatulpat hävisivät jossain vaiheessa matkaa, ehkä sairaalaan Helsingissä, joten mies joutui veistelemään uudet.
Toivotaan, että perunajauhopaikkaus piti ja yöunet Latoajossa olivat levolliset.
Edit 11.8. klo 19.29. Korjattu "Tornisen" nimi Helmiseksi.