Uudet Busat menevät kaupan kuin kuumille kiville, siksi lisäkuvia varten jouduttiin ajamaan toiselle puolen Suomen. Kuva Erkki Mäki.

Uudet Busat menevät kaupan kuin kuumille kiville, siksi lisäkuvia varten jouduttiin ajamaan toiselle puolen Suomen. Kuva Erkki Mäki.

Motouutisille tarjoutui mahdollisuus saada uusi Hayabusa, jota myös Busaksi kutsutaan, vapuksi ajoon. Allekirjoittaneelta löytyy ajokortista D kirjain, sekä ammattipätevyys, joten Bussikuskin hommiin sai onneksi ryhtyä. Pikainen tsekkaus sääennusteeseen. Näytti kylmältä, mutta kuivalta. Päivisin pysyttäisiin plus-asteiden puolella.

Joten tartuin tilaisuuteen.

Pyörä noudettiin Tuusmotorista Tuusulasta. Siellä pikainen tutustuminen Busan ominaisuuksiin ja matkaan.

Taustaa

Ensimmäisen sukupolven Hayabusa tuli tuotantoon 1999, ja seuraava uusi malli tuli kaudelle 2009. Sitä ei päivitetty enää Euro 5 päästövaatimuksiin, joten meidän markkina-alueellamme Busa-fanit saivat hetken tyytyä käytettyihin malleihin. Nyt pitkä odotus on palkittu, kun kolmannen sukupolven vuosimallin 2021 Muuttohaukka täyttää Euro 5 vaatimukset.

Moottori perustuu vanhaan malliin, mutta se on nykyaikaistettu Euro 5 vaatimukset täyttäväksi.

Paperilla tehoa ja vääntöä on hieman vähemmän, kuin edellisessä mallissa. Ala- sekä keskikierrosalueen tehon ja väännön kerrotaan parantuneen. Se tarkoittaa sitä, että jerkkua on tullut lisää sille kierrosalueelle, millä käytännössä ajetaan.

Pyörän muotoilu sopii silmään ja on täynnä tarkkaan harkittuja yksityiskohtia varsinkin edestä ja sivusta katsottuna. Kuva Erkki Mäki.

Pyörän muotoilu sopii silmään ja on täynnä tarkkaan harkittuja yksityiskohtia varsinkin edestä ja sivusta katsottuna. Kuva Erkki Mäki.

Yleisvaikutelma

Ajoin eri luokan teitä pitkin Lahteen, missä tapahtui tarkempi tutustuminen pyörään. Käyttöohjekirja oli saksankielinen. Vaikka taloudestamme löytyy kaksikin tuon kielen taitajaa, päätin selvitä itse. Internet auki ja sieltä tietoa hakemaan.

Suzuki luottaa vielä vahvasti perinteisiin analogisiin mittareihin, vasemmalla on kierrosluku-, sekä polttoaineen määrän ilmaiseva mittari.

Oikealla puolen taas nopeusmittari, jonka lukemat päättyvät 290 km/h (Edellisessä mallissa lukemat päättyivät päättyi 300 km/h) kohtaan, sekä moottorin jäähdytinesteen lämpötila.

Uuden Hayabusan mittaristo on osin perinteinen, kuvaajan mielestä todella kaunis. Kuva Erkki Mäki.

Uuden Hayabusan mittaristo on osin perinteinen, kuvaajan mielestä todella kaunis. Kuva Erkki Mäki.

Keskelle jää TFT LCD -paneeli, josta löytyy informaatiota vähintään riittävästi.

Huomiota kiinnitti virran ulosoton puute. Eikä lämpökahvojakaan ole. Niitä todella kaipasin.

Pyörä on todella matala, edestä päin se näyttää suorastaan kauniilta, eikä sivuprofiiliakaan voi moittia. Takaa katsottuna silmiin sattuu. Sitä näkymää hallitsevat todella massiiviset pakoäänenvaimentimet molemmin puolin, sekä takavalon ja pyrstön leveys.

Tulee mielikuva skootterista. Toisaalta tuota näkymään ei kuljettaja joudu itse juuri katselemaan.

Busan äänenvaimentimet eivät ole mikään muotoilun riemuvoitto. Kuva Erkki Mäki.

Busan äänenvaimentimet eivät ole mikään muotoilun riemuvoitto. Kuva Erkki Mäki.

Ajotuntuma ja moottori

Ohjaustankoa on tuotu 12 millimetriä lähemmäs kuljettajaa, joka ei tällaiselle 190 cm pitkälle kuljettajalle ole lainkaan huono asia.

Mittaristo jää pitkältä kuljettajalta osittain näkökentän ulkopuolelle, jollei aja ns. Imatranajoasennossa. Polvikulma on pidemmälle kuljettajalle todella jyrkkä.

Onneksi kuljettajan ei itse tarvitse katsella tätä näkymää. Kuva Erkki Mäki

Onneksi kuljettajan ei itse tarvitse katsella tätä näkymää. Kuva Erkki Mäki

Kun saa aseteltua itsensä pyörän päälle, ei voi kun hämmästellä nykypyörien helppoutta ajaa. Valitsee vaan itselleen sopivan ajotilan SDMS-a järjestelmästä, jossa on kolme eri tehdasasetusta ja kolme, jotka kuljettaja voi määritellä mieleisekseen.

Säädettävät parametrit ovat: teho/kaasuun vastaavuus, vetoluistonesto, joka toimii myös kallistettaessa, keulimisen esto, moottorijarrutus sekä  vaihdeavustimen toiminta.

Pyörästä löytyy myös mäkilähtöavustin.

Nelisylinterinen moottori vääntää todella miellyttävästi, sen käyttöalue on laaja ylettyen käytännössä joutokäynniltä punarajalle. Mitään tärinöitä, saati mekaanisia ääniä ei häiritsevästi ilmene. Kytkin ja vaihteisto toimivat erinomaisesti, poislukien ilman kytkintä vaihdot. Vaihteisto vaatii suurta poljinvoimaa ylöspäin vaihtaessa. Tämä saattaa selittyä sillä, että pyörä oli muutama sata kilsaa ajettu, eli lievää uutuuden jäykkyyttä.

Onko kulkua?

Kyllä on! Vaikka Vapun sää oli hieman haastava. Oli vain muutama aste lämmintä, lunta ja rakeita satoi ajoittain. Pääsin kuitenkin hieman maistamaan Busan suorituskykyä. Mutkatiellä peli taipuu todella maukkaasti, suora kun aukeaa, kevenee etupyörä ihan vahingossa.

Moottoriteillä nappasin vakionopeussäätimen aktiiviseksi ja annoin mennä. Voit myös asettaa maksiminopeusrajan, jota kovempaa pyörä ei kulje. Kätevää.

Kate suojaa ala ja keskivartalon todella hyvin, ylävartalo jää ajoviiman armoille.

Taajamassakin Busalla pärjää, vaikka ei se siellä parhaimmillaan ole. Kyytiläiseksi otin 19-vuotiaan tyttäreni, joka tykkäsi kovasti istua Busan vauhdikkaassa kyydissä. Pienikokoisena hän ei kokenut oloaan epämiellyttäväksi. En kuljettajana kokenut matkustajasta olevan liikaa haittaa, saati harmia.

Suzuki GSX-1300R Hayabusan vaihdeavustin. Kuva Tero Kiira.

Suzuki GSX-1300R Hayabusan vaihdeavustin. Kuva Tero Kiira.

Alusta ja jarrut

Jousituskomponetit toimittaa KYB. Niin edestä kuin takaakin löytyy säädöt esijännitykselle, paluu- sekä puristusvaimennukselle. Säädöt suoritetaan perinteisesti, ilman elektroniikan ja sähkömoottorin apua.

Jousitus täytti tehtävänsä erinomaisesti. Olematta liian kova, siitä löytyi silti vaadittavaa jämäkkyyttä. Tykkäsin.

Etujarrusatulat ovat radialtyyppiset Brembon Stylemat. Etutyösylinteri, sekä takajarru ovat ilmeisesti Nissin merkkiset.

Jarrujen suhteen ei ole huomautettavaa, ne ovat tehokkaat sekä tunnokkaat. Tein muutaman voimakkaan jarrutuksen peräkkäin. havaittavaa jarrujen häipymistä ei esiintynyt.

Jarrut on varustettu kaarre ABS -järjestelmällä, eli pyörä ei pyri voimakkaasti pystyyn eikä menetä helposti pitoa kaarteessa jarrutettaessa. Etupyörän jarru vaikuttaa myös takajarruun.

Näyttö ja lisälaitteet.

Mittareiden välissä sijaitsee TFT LCD -paneeli, joka toimii myös ajotietokoneen näyttönä.

Siitä hallinnoidaan eri toimintoja, joita käytetään vasemman puolen kahvan ohjaimesta. Kuten kerrottua, käyttöohjekirja oli saksankielinen, joten siitä ei juuri apua ollut. Mutta valikko on niin helppokäyttöinen, että sen omaksuu ilman sen apuakin.

Näytöstä asetetaan kalenteri ja kello aikaan, sieltä valitaan eri ajotilat, joita pystyy myös ajon aikana vaihtamaan. Lähtökierrosrajan pystyy valitsemaan, samoin vaihteenvaihtovalon. Perusnäyttöjä on kaksi. Toisessa on ajotilan valitsinnäyttö ja toisessa eri parametreja. Esim. kallistuskulma, kaasunasento, jarrutusteho etc etc… Itse en näen tällaiselle näytölle tarvetta, koska se vie vaan huomiota pois liikenteen seuraamisesta, varsinkin, kun mittaristo sijaitsee alhaalla, ja täten pois näkökentästä.

Yhteenveto

Pitkä on ollut odottavan aika, mielestäni kannatti odottaa. Kolmannen sukupolven Busa täyttää paikkansa. Suorituskyky on tallella maustettuna nykyaikaisella tekniikalla.

Polttoainetta kului koeajon aikana 6,2 L/ 100 km. Mielestäni aika paljon.

Suzuki GSX-1300R Hayabusa mallia 2021. Vasen kahva. Kuva Erkki Mäki.

Suzuki GSX-1300R Hayabusa mallia 2021. Vasen kahva. Kuva Erkki Mäki.

Plussat ja miinukset

Hyvää

  • + moottori
  • + jarrut
  • + suorituskyky


Huonoa

  • - jyrkkä polvikulma pitkälle kuljettajalle.
  • - lämpökahvojen, sekä virranulosoton puute.
  • - polttoaineen kulutus.

 

Oikea kahva on sopivan rauhallinen. Tosin lämpökahvat puuttuvat. Kuva Erkki Mäki.

Oikea kahva on sopivan rauhallinen. Tosin lämpökahvat puuttuvat. Kuva Erkki Mäki.

Hayabusan arviointitaulukko

Suzuki GSX1300 R Arvosana Painotettu arvosana*
Moottori 20% 5 100(100)
Jousitus/alusta 10% 4 40 (50)
Voimansiirto/kytkin 10% 4 40 (50)
Vaihteisto 5 % 20 (25)
Jarrut 20 % 4 80 (100)
Ergonomia, käsiteltävyys 20 % 3 60 (100)
Ajotietokone/käytettävyys 5% 4 20 (25)
Taloudellisuus 10 % 3 30 (50)
Yhteensä asteikolla 0-5 3,9 390 (500)
     
Jokerilisä:   25 pistettä
"Todella maukas laite nopeaan matkantekoon."    
Yhteensä Jokerilisän kanssa loppuarvosana asteikolla 0-5 4,15 415 (500)

Suzuki GSX-1300R Hayabusa mallia 2021. Kuva Erkki Mäki.

Suzuki GSX-1300R Hayabusa mallia 2021. Kuva Erkki Mäki.

Tekniikka

Moottori: nelisylinterinen vesijäähdytteinen moottori; iskutilavuus 1 340 cm3, 81 x 65 mm, puristussuhde 12,5 teho 140 kW (190 hv) /9 700, vääntömomentti 150 Nm/7 000 r/min, 4 venttiiliä sylinteriä kohden
Voimansiirto: 6-vaihteinen vaihteisto, toisioveto ketjulla
Alusta: alumiinipalkkirunko, jousitus: edessä teleskooppihaarukka, takana keinuhaarukka, edessä levyjarrut (320 mm) ja 4-mäntäiset jarrusatulat, takana levyjarru (260 mm), 1-mäntäinen jarrusatula
Mitat ja massat: pituus 218 cm, leveys 74 cm, akseliväli 148 cm, istuinkorkeus 80 cm, polttoainesäiliö 20 l, paino 264 kg, renkaat edessä 120/70 ZR 17, takana 190/50 ZR 17
CO2 päästö: 157 g/ km
Ilmoitettu kulutus: yhdistetty kulutus 6,7 l/100 km
Hinta: 23 890 €
Maahantuoja: Suzuki Deutschland GmbH, Suomen sivuliike, www.suzukifinland.fi