Uutiset
"Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (2.2. - 3.2.) viiden henkilön ryhmä livahti sisään MP-messuille Helsingin Messukeskukseen. Kyseessä oli selvästi tarkoin suunniteltu, mutta hieman erikoinen tapahtumasarja, sillä mitään ei varastettu. Ryhmä kuitenkin ajeli moottoripyörillä, synnytti kaaosta, poltti kumia ja valvontakameran kuvista katsoen pitivät he omat yksityisjuhlansa Messukeskuksen haliin 7 asvaltoidulla koeajoradalla", kerrotaan PROriden tiedotteessa. Video tapahtuneesta oudosta hässäkästä julkaistaan tänään klo 17.
Lue lisää ›
Uutiset
Kyrkösjärvellä koettiin historiallisia hetkiä, sillä ensimmäistä kertaa Jääradan SM-sarjan yhteydessä ajettiin 10-15 vuotiaiden Junior-lähtö. Viivalle asettui yhdeksän nuorta kuljettajaa MXC- ja MX65-luokan pyörillä.
Lue lisää ›
Uutiset
Finlandia Hotels -ketju oli yksi MP19-messujen näytteilleasettajista. Se on ymmärrettävää, koska motoristit matkustavat varsinkin kesäisin todella paljon, mutta harvat jumittuvat paikoilleen talvisinkaan. Kävimme ihmettelemässä, miten ketju pärjää isompiensa puristuksissa, ja mitä tarjottavaa sillä on maailmassa, jossa kaikki on samanlaista. Kävi ilmi, että paljonkin. Ketjun valtteja ovat yksilöllisyys ja erilaisuus, joten jos haluat matkata ympäri Suomen laadukkaasti, mutta päätyä aina erilaiseen paikkaan yöksi ja nauttia erilaisen aamupalan, niin tämän ketjun palvelut ovat sinua varten. Näin ainakin lupaa hotelliketjun toimitusjohtaja Kari Pauloaho.
Lue lisää ›
Sähkömoottoripyörät ovat viime aikoina olleet sähköinen aihe varsinkin sen jälkeen, kun Harley-Davidson esitteli tuotantoversion Livewiresta marraskuussa ja lupasi pyörän markkinoille elokuussa 2019. Sähkö-mp-aikeistaan on sen jälkeen kertonut myös Ducati, ja nyt peribrittiläinen Triumph kyselee asiakkailtaan, josko heidän pitäisi ryhtyä valmistamaan sähkömoottoripyörää.
Lue lisää ›
Uutiset
Enduron SM-avaus ajettiin rankoissa olosuhteissa Mallusjoella lauantaina.
Lue lisää ›
Uutiset
Enduron SM-sarja alkoi lauantaina Mallusjoella ajetulla kilpailulla. Kytönen Motorsportilta kilpailuun lähti täysi viisikko taistelemaan SM-pisteistä. Tiimin kuljettajista parasta vauhtia piti Peetu Juupaluoma, joka ajoi U20-luokan voittoon, E1-luokassa toiseksi ja oli yleiskilpailussa kuudenneksi. E1-luokassa kolmanneksi ajoi Roni Kytönen ja Peetun pikkuveli Pyry ajoi U20-luokassa kolmanneksi sekä sijoittui E1-luokassa seitsemänneksi. E3-luokassa Antti Hellsten ajoi hienosti neljänneksi ja oli yleiskilpailussa yhdeksäs. Motocrossin puolelta enduroon enemmän siirtynyt Roni Salin oli eilen vaikeuksissa pehmeän spoorin kanssa ja oli E2-luokassa 19.
Lue lisää ›
Uutiset
Seinäjoen Moottorikerho toimi jälleen avaajana pitkän jääradan mestaruussarjalle. Lukuisa talkooväki sai antaa melkoisen työpanoksen sääolosuhteiden tehdessä kilpailunjärjestämisestä haasteellista. Huolimatta lämpöasteista ja runsaasta lumesta, elämyksiä tarjonnut kisapäivä vietiin turvallisesti ja sujuvasti läpi.
Lue lisää ›
Uutiset
Miltä kuulostaa italialainen moottoripyörä, jossa on kolmisylinterinen 2-litrainen rivimoottori, joka tuottaa tehoa 200 hevosvoimaa ja vääntöä 224 Newtonmetriä? Mukavalta tietysti varsinkin, kun kyseessä on pieni näppärä sport-roadster. Tosin sen moottori on ylösalaisin, eli sylinterikannet ovat alhaalla. Mutta haittaako se?
Lue lisää ›
Honda Africa Twin tuli myyntiin ensi kerran vuonna 2016, ja pidempijoustoinen ja isommalla tankilla varustettu Adventure Sports -versio tuli markkinoille viime vuonna. Nyt huhut maailmalla kertovat, että ensi vuodelle olisi esitteillä moottoriltaan isompi ja tehokkaampi uusi Africa Twin, joka täyttäisi samalla vaativat Euro 5 -normit.
Lue lisää ›
Uutiset
Kypäräsi ei suojele sinua, jos se ei pysy päässäsi onnettomuustilanteessa. Transport Research Laboratoryn tutkimus kertoo karua kieltä siitä, millaisia riskejä väärän kokoinen kypärä voi aiheuttaa.
Lue lisää ›
IceOne Racing motocross-tiimi siirtyy käyttämään suomalaismerkin ajo- ja tiimivarusteita monivuotisella sopimuksella.
Lue lisää ›
Uutiset
Enduron SM-kausi polkaistaan käyntiin Mallusjoelta ja moottoripyörien jääradan SM-pistetaistot starttaavat Seinäjoelta.
Lue lisää ›
Uutiset
Viime vuoden malliin keväällä 2019 järjestetään Suuri koeajopäivä perjantaina 7.6.2019 Messukeskuksen pysäköintialueella Helsingissä. Koeajopäivät järjestetään myös Tampereella keskiviikkona 5.6.2019 ja Turussa torstaina 6.6.2019.Koeajettavana on silloin kaikkien moottoripyörämerkkien uutuuksia.
Lue lisää ›
Uusimaa-lehti kertoi, että tiistaiaamuna ennen seitsemää syttynyt palo vei Askolassa muassaan myös kuusi moottoripyörää Mp-kerho Kyyn tiloista. Pelastuslaitoksella oli hankaluuksia saada paikalle sammutusvettä, ja sitä jouduttiin hakemaan Porvoosta asti.
Lue lisää ›
Uutiset
MP19-messujen paita- ja liivikuvia kertyi viime vuoteen verrattuna puolet vähemmän, eli 102 kappaletta. Hieno ja monipuolinen kattaus kuitenkin. Muutama "yllätyskuva" eksyi joukkoon ja ennakkovaroitus piilomainonnasta lienee paikallaan. Kiitos jälleen kaikille. Oli ilahduttavaa huomata, kuinka osa oikein odotti kuvakavalkadiin pääsyä. Tätä perinnettä jatketaan ja seuraavan kerran (toivottavasti) nähdään 6.-7.4 Keski-Suomen mp-näyttelyssä Jyväskylässä ja Kuopion mp-näyttelyssä 4.-5.5.
Lue lisää ›
Uutiset
Tammikuun 21. päivänä Louisvillessä varastettiin äärimmäisen harvinainen vuosimallin 1914 Zenith moottoripyörä. Louisville Metro Police Department (LMPD) kertoi Facebook-sivuillaan pyörän löytymisestä New Albanystä maanantaina, ja kiitti siitä täysin sosiaalisen median kautta saamiaan vinkkejä.
Lue lisää ›
Uutiset
Oheisella videolla on MP19-messujen taatusti parasta toiminnallista antia. Mukana videolla on mm. Sebastian "Sebu" Westbergin etuperin voltti, joka päättyi kaatumiseen, kun alastulomatto luisti pyörän alta. Lisäksi siinä on vauhtia, temppuja ja mm. uskomaton Arttu Stenbergin kangaroo stoppie 360 eli korkeushyppy takaperin esteen yli supermotopyörällä.
Lue lisää ›
Melkein sadan klassisen MV Agustan kokoelma kuulostaa uskomattomalta, mutta totta se on. Ranskalainen huutokauppatalo Artcurial tuo osana isoa keväistä huutokauppaansa myös tämän kokoelman myyntiin. Myynnissä on uniikkikappaleita ja toisaalta malleja, joita tuskin enää näkee missään muualla. Onpa kaupan viimeinen valmistettu F4 RC:kin viime vuodelta. Kaupan on suuri pala italialaisen moottoripyöräilyn ja moottoripyörävalmistuksen historiaa ja sen kehityskaarta.
Lue lisää ›
Itävaltalainen - ilmeisesti maailmankuulu - stuntmies Günter Schachermayr on luonut itselleen nimeä villeillä Vespallaan tekemillään stunteilla. Viimeisimmät videot näyttävät hänet ratsastamssa skootterinsa päällä taivaalla, ajoneuvo kiinnitettynä kuumailmapalloon sekä laskuvarjohyppäämässä koneesta skoottereineen! Kaikki tämä tietenkin asiankuuluvan rennolla ja iloisella mielellä, kun katsoja jännittää hänen puolestaan.
Lue lisää ›
Uutiset
Kuten jo kuusi kertaa aiemminkin, löydät linkit kaikkiin Helsingin MP19-moottoripyöränäyttelyn juttuihimme tältä sivulta. Juttuja tulee linkkilistaan lisää sitä mukaa kuin ehdimme niitä kirjoittaa, mutta tässä linkit ensimmäisiin. Tuoreimmat juttulinkit ovat sivulla ylimpinä ja jutut on listattu ilmestymispäivänsä mukaan. Lukuiloa!
Lue lisää ›