Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

BMW S 1000 XR; kuvituskuva. Ei liity tapahtuneeseen.

Tilastojen kertomaa: henkilövahinkojen ja käytössä olevien prätkien määrä laskussa – vastuullinen motoristi kolaroi harvemmin kuin autoilija

Uutiset

Moottoripyörägenressä tapahtuu mielenkiintoista kehitystä: samalla kun uusien moottoripyörien rekisteröinti kasvaa hitaasti, liikenteessä olevien prätkien ja henkilövahinkojen määrä on pienentynyt, vaikka mp-liikenne on pysynyt samalla tasolla. Myönteistä on myös vakuutusyhtiö Fennian mukaan se tilastojen kertoma, että vastuullinen motoristi kolaroi harvemmin kuin autoilija. Lue lisää ›

Sääntötuntemuksen ja ajotaidon lisäksi turvallinen liikkuminen liikenteessä edellyttää kykyä huomioida muita tielläliikkujia sekä kykyä tunnistaa eteen tulevia vaaratekijöitä. Kuva: Nina Mönkkönen / Liikenneturva.

Tunnetko väistämissäännöt? Tässä kohtaa sinulla voi olla niissä aukkoja

Uutiset

Neljä viidestä Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta kokee osaavansa hyvin autoilijoiden ja pyöräilijöiden väliset väistämissäännöt. Silti tilannekuvista tentatessa liikennesääntöjen osaamisesta paljastui aukkokohtia. Pyöräilykauden vilkastuessa Liikenneturva kannustaakin kaikkia sääntökertaukseen. Hiljentäminen risteyksiin tullessa antaa pelivaraa niin pyörällä kuin autolla tai moottoripyörällä liikkuvillekin. Lue lisää ›

Loviisan Vauhtipojat Crew

Keski-Suomen moottoripyöränäyttely 2023 liivi- ja paitakuvat – löydätkö "yllärit"?

Uutiset

Keski-Suomen Moottoripyöränäyttely järjestettiin viime viikonloppuna Jyväskylän Hippos-hallissa. Aurinkoinen sää houkutteli paikalle kaikkiaan 6100 näyttelyvierasta. Ohessa perinteinen liivi- ja paitakuvakavalkadi. Edellisten vuosien tapaan kuvia kertyi yli 60. Nuoria motoristeja ja rakentajia oli paikalla runsain määrin  ja siitä ilahtuneena nostimme aloituskuvaksi Loviisan Vauhtipojat Crew:n. Jälleen tuli uusia tuttavuuksia ja kyllä, mukaan löytyi pieniä "ylläreitä". Kiitos kaikille. Nähdään ensi viikonloppuna Kuopion MP-näyttelyssä. Lue lisää ›

Tuoreimmat uutiset Näytä lisää +