MP69 Motoristi Survival: ajotaidot kesäkuntoon

Viime viikonloppuna 17.-18.5 kokoontui viitisenkymmentä moottoripyöräilijää ja kymmenkunta kouluttajaa sekä joukko tukihenkilöitä Hämeenkyröön Ruosteenpoistokoulutukseen.

Koulutuksen järjestäjänä toimi MP69 ry., jonka koulutuksilla on pitkät perinteet, koska ensimmäiset järjestettiin jo 1970-luvulla.

Koulutuksen teoriaosuus ja ruokailu järjestettiin Koskilinnan kartanon tiloissa Hämeenkyrössä ja ajoharjoittelu puolestaan Hämeenkyrön lentokentällä ja oikeilla teillä. Sunnuntaiaamun teoria pidettiin majapaikan, Urkin piilopirtin tiloissa Pinsiössä.

Koulutukseen mars

Koulutus alkoi lauantaiaamuna luontaisesti aamukahvilla ja sen jälkeisellä tuplatiimitehtävällä. Ensin tutkailimme itseksemme syntymävuoden mukaan määräytyneitä kolmea kuolemaan johtanutta mp-onnettomuutta ja analysoimme niitä, sekä pohdimme, miten ne olisi voitu välttää. Sen jälkeen pohdimme asiaa pareittain ja veimme seinälle tiukimmat teesit, miten välttää onnettomuuksia. Lopuksi pohdimme asiaa ryhmissä ja annoimme pisteitä teeseille.

Työ oli pysäyttävä, koska kuolemaan johtaneet motoristionnettomuudet koskettavat kaikkia läheltä. Kuten tiedämme, riski on aina olemassa ja läsnä.

Ehkä menetelmä virittikin meidät entistä suurempaan tarkkaavuuteen kouluttajien sanoille. Se, että olimme paikalla tietysti jo itsessään todisti valmiuksia omaksua tulevia asioita.

Edistyneemmät motoristit, jotka olivat osallistuneet Motoristi Survivaliin jo useamman kerran, osallistuivat sinä aikana riskimatriin tekoon. Se on riskianalyysityökalu, jossa arvioidaan yksittäisten riskien lisäksi taulukon avulla useiden eri riskien yhteisvaikutuksia, sekä niiden merkityksiä kullekin yksilölle. Riskimatriisi on suunnattu henkilöille, jotka ovat tuplatiimin jo useampaan kertaan käyneet, ja "osaavat" sen jo. 

Tämän oppitunnin jälkeen meidät jaettiin ennakkoilmoittautumisten perusteella ryhmiin. MP 69:n Motoristi Survival -koulutuksessa koulutettavat jaetaan maksimissaan kymmenen hengen ryhmiin ajokilometrien ja ajokoulutuksen sekän oman osaamisen mukaan. Tämä luokitus sen varmistamiseksi, että jokainen saa tarvitsemaansa ja tasoistaan opetusta.

Omassa ryhmässäni kaikki muut olivat olleet mukana koulutuksessa jo ties miten monta kertaa. Onneksi en tiennyt sitä etukäteen.

Radalla

Koulutus aloitettiin kuljettajan sekä kyytiläisen ajoasennoista. Vaatimuksiin kuului paketin kasassapitäminen ja rennot käsivarret. Varsinkin jälkimmäinen osoittautui haasteeksi.

Aamupäivä oli täyteläinen pujotteluratoineen ja katseen suuntamisineen. Samalla kun piti vielä pitää ne rennot kädet, niin hiki virtasi lämpimällä kentällä aivan riittävästi. Onneksi sentään tuuli ja puvusta oli sisävuorit irti.

Iltapäivällä kouluttajat suorittivat radalla näyttöjä turvavälin merkityksestä. Auton puskurissa roikkuminen on iso riski. Oikeasti toimiva turvaväli on yllättävän pitkä, jos aikoo olla törmäämättä auton perään tämän jarruttaessa äkisti.

Samalla kouluttajat demonstroivat monen pyörän ja auton voimin pysähtymismatkoja 60 km/h nopeudesta. Masentavaa kyllä, auton pysähtyvyys oli selkeästi paras.

Moottoripyörän kyytiläinen tai abs-jarrujen puute ei juuri vaikuttanut jarrutusmatkaan, ainakaan kun jarrutuksia tekivät ammattilaiset. Siitä jutun aloituskuva, jossa demotaan jarruttamista matkustajan kanssa. Kuljettajana toimii Kari Hanski, kyytiläisenä on yleisön joukosta Jalmari Kortesuo, nopeus 60kmh. Jarrutusmatka ei eronnut muista verrokkipyöristä.

Lisäksi kouluttajat antoivat näytön vastaohjauksen käytöstä väistössä.

Kahdeksikko tutuksi

Iltapäivän ajokoulutuksessa puolestaan ajettiin kahdeksikkoa sekä ilman ratamerkintöjä että merkinnöillä ja opeteltiin jarruttamaan. Nämä veivät jälleen kerran turhat luulot pois itseltä. Asennon säilyttäminen ja rennot kädet oli vaikea pitää heti, kun oli vähänkään epävarma omasta tekemisestään.

Kouluttajat Tommi Lumiaho ja Antti Kortesuo säilyttivät joka tapauksessa ystävällisyytensä ja antoivat asiallisia ja hyviä ohjeita suorituskertojen jälkeen. Tunne omasta oppimisesta ja edistymisestä asioissa oli vahva. Siitäkin huolimatta, että muita seuratessa tuntui, että näille kaikki onnistui helposti ja vaivattomasti, kun itseni taas piti vääntää aivan tosissaan heikommalla menestyksellä. Osaaminen ei tietenkään ole vika vaan ansio.

Ryhmämme kouluttajakaksikosta se kokeneempi oli Antti, joka on ollut mukana MP69:n toiminnassa ja koulutuksessa mukana 80-luvulta asti sekä toiminut kerhon puheenjohtajanakin.

Tommi puolestaan sai ensikosketuksen kerhoon 2006 MotoristiSurvivalilla. Hän oli silloin kevarilla oppilaana, kuten seuraavanakin vuonna, ja sitten hänet jo värvättiinkin.

Molemmat miehet ovat kouluttajina oman seuran eli  MP69n kouluttamia ja SMOKin, Suomen Moottoripyöräkouluttajat ry:n, auktorisoimia. Antti oli ensimmäisten auktorisoitujen joukossa 90-luvun puolivälissä. Tommi puolestaan suoritti testit 2010 nuorimpana läpäisseenä.

Lauantai-iltana keskustelimme koulutuksesta johtajana toimineen MP69:n Markku Ahlstenin kanssa koulutuksen periaatteista. Motoristi Survival nojaa Liikenneturvan kanssa kehitettyyn ennakoivan ajon koulutukseen, mutta MP69:n kouluttajat ovat muokanneet sitä oman osaamisensa ja kentällä käytännön koulutuksesta sekä omassa ajossa saadun kokemuksensa turvin heidän mielestään toimivampaan suuntaan.

Koulutusmalli, jota sovelletaan myös ryhmien osaamisen tason mukaan tuntuu ajatuksena toimivalta. Kokeneet ja hyvin koulutetut ja motivoituneet kouluttajat tuovat oman osaamisensa peliin mukaan sopeuttamalla koulutustilanteet oppimisen mukaan eteneviksi.

Maanteillä ajoa

Sunnuntaiaamun koulutus aloitettiin teorialla. Joukko jakaantui mielenkiintonsa perusteella kahteen ryhmään, ajomekaniikkaan ja rata-ajoon. Rata-ajossa keskityttiin siihen, miten toimia, kun mieli tekee ekaa kertaa radalle ajamaan. Oppitunti oli hyvä ja radalla-ajokäyttäytymistä ja ajon perusteita valaiseva. Yksi olennainen asia oli se, että radallakaan ei ole pakko ajaa kovaa.

Koska majapaikkana toimi Urkin piilopirtti Pinsiössä, matkaa harjoitusradalle kertyi jonkin verran. Siirtomatka hyödynnettiin tehokkaasti siten, että se pidennettiin noin 50 kilometrin mittaiseksi ja sen varrella pysähdyttiin pari kertaa. Kouluttaja luennoi ensi parkissa ryhmässäajosta ja ajolinjoista.

Toisen pysähdyksen otsikkona oli hiekkateillä ajo, ja mitä siinä pitää huomioida. Käytännössä asiaa sitten harjoiteltiin ajamalla pitkähkö pätkä eripintaisia hiekkateitä. Luennosta oli heti se etu, että luottamus oman pyörän pärjäämiseen hiekassa ja soralla parani huomattavasti. Hyrrävoimat ovat ihmeellinen asia. Taas tarvitaan hyvä ajoasento ja rennot kädet.

Ajomatkan varrelle sattui osumaan myös vakava moottoripyöräonnettomuus. Kohdalle päästyämme motoristi makasi - hengissä ja tajuissaan - penkalla ja pyörä oli ojassa. Paikalla oli pari autoa ja ambulanssi tulossa. Ilmeisesti moottoripyöräilijä oli joutunut auton töytäisemäksi. Kouluttajamme varmistivat tarvitaanko tilanteessa lisää apua, ja koska asia oli hoidossa, jatkoimme matkaa. Ambulanssi tulikin reitin varrella vastaan.

Kentällä jatkoimme jarrutusharjoittelua suuremmista nopeuksista ja tulostakin alkoi tulla.

Nopeusmittarit tarkastukseen

Iltapäivä lounaan jälkeen aloitettiin kentällä tutkan avulla suoritetulla nopeusmittarin tarkastuksella.

Sen jälkeen olivatkin vuorossa - taas - todelliset haasteet, kun harjoittelimme vastaohjauksen käyttöä ja esteen väistämistä kuudenkympin vauhdissa. Keskittyminen taisi hieman välillä herpaantua, kun itse ainakin kertaalleen unohdin koko vastaohjauksen käytön.

Tämän jälkeen teimme tiukalla ja pitkällä ja polveilevalla pujotteluradalla kokoavaa ajoharjoitusta, jossa hyödynnettiin katseen käyttöä, jarruja, ajoasentoa sekä tietysti ontuvasti rentoja käsivarsia.

Lopuksi vielä uudella rakennetulla radalla portista sisään vauhdilla ja kääntö kouluttajan näytön mukaan joko ykkös-, kakkos- tai kolmosportista takaisin. Katseen ja aivojen käyttö sekä ne rennot käsivarret olivat hyödyksi tässä suorituksessa.

Lopputulos: suositellaan varauksitta

Koska koulutukseen osallistuminen on eri asia kuin koulutuksesta kirjoitetun jutun lukeminen, emme käy tässä tämän tarkemmin läpi koulutuksessa opittuja asioita.

Olennaista on, että koulutus oli laadukas ja hyvin järjestetty. Oman ryhmäni kouluttajista voin sanoa sen, että he ragoivat nopeasti ja joustavasti ryhmän toimintaan ja siihen, miten koulutettavat pystyivät omaksumaan asian. Koulutus katkaistiin riittävän usein, jotta kehon motoriikka sekä kuumuudesta - kentällä oli varsinkin sunnuntaina kova helle - kärsivät aivoparat saivat tilaisuuden toipua. Oikea rytmittäminen on edellytys sille, että oppiminen jatkuu ja asiat jäävät takaraivoon.

He myös pitivät hyvää huolta koulutettavien nestetankkauksesta kentällä. Juomataukoja oli juuri sopivasti.

Oppiminen eteni loogisesti ja luontevasti ja suurempaa numeroa tekemättä siirryimme tilanteesta toiseen, jossa sovellettiin paitsi jotain uutta, myös aiemmin jo opittua ja kokeiltua, kunnes sitten sunnuntai-iltapäivän päätösharjoitukset kasasivat koko paketin. Muutenkin ajatus siitä, että koulutetaan oivaltamisen ja tekemisen eikä pakkosyötön kautta toimii loogisesti parhaiden pedagogisten periaatteiden mukaan.

Mikäli jutusta välittyy tunne, että tällainen Ruosteenpoistokoulutus on suositeltavaa kenelle hyvänsä, niin tunne on aivan oikea. Todennäköisesti kenelle tahansa motoristille koulutus tarjoaa uusia näkökulmia asioihin. Esimerkiksi MP69 järjestää seuraavan Motoristi Survival -koulutuksen jo 7.-8.6. Pesämäen moottoriurheilukeskuksessa Honkajoella.

Liikenneturva järjestää koulutusta ainoastaan MP-kouluttajille. MP69 ja muut mp-kerhot hoitavat puolestaan "rivimotoristien" koulutuksen. Liikenneturva kokoaa kerhojen antamat tiedot kursseista nettisivuilleen. 

Toimitusta on aina ihmetyttänyt kurssitarjonnassa on se, että niitä ei enää ole tarjolla keskikesällä eikä syksyllä. Toivottavasti niille löytyy kysyntää ja tarjoajia jatkossa.